Ghost
Pakkahuone, Tampere 12.12.2013
Ruotsalainen Ghost on kovassa nosteessa, ja se näkyi myös Tampereella. Vaikka kyseessä oli yksi kolmesta Suomen keikasta, saapui Pakkahuoneelle reippaanlaisesti yleisöä.
Lauluissaan okkultismilla ja saatanallisella kuvastolla pelaava yhtye on mielenkiintoinen ja samalla ristiriitainen tapaus. Kehuttu Infestissumam-kakkosalbumi soi yllättävän kevyenä ja pehmeänä. Kontrasti rienaavan imagon ja musiikin välillä on käsinkosketeltava.
Ilta alkaa Stanley Kubrickin ohjaamasta Eyes Wide Shot -elokuvasta tutulla Masked Ball -introlla. Kun viimeiset tavut väärin päin soitetusta liturgiasta ovat vaienneet, lavalle astelee viisi kaapuihin pukeutunutta ja naamioitunutta soittajaa.
Nimikkoraita Infestissumam antaa ensimakua tulevasta. Lavalla yhtyeestä kuoriutuu täysiverinen metallibändi. Se soittaa kappaleet astetta raskaampina versioina, mikä syö nyansseja, mutta tuo samalla lauluihin raakaa voimaa.
Yhtyettä johtaa Papa Emeritus II. Epäpyhän paavin kaapuun ja päähineeseen pukeutunut luurankonaamainen laulaja on aiheuttanut olemuksellaan kohua katolisissa maissa. Suomessa ei samaa shokkiarvoa ole, eikä yhtye edes pyri järkyttämään.
Vaikka ymmärrettävästä syystä yhtyeen tuntoja on vaikea tulkita, tuntuu Papa Emeritus II olevan hyvällä tuulella. Ja miksi ei olisi, sillä yleisö syö miehen – vai pitäisikö sanoa aaveen tai pahan hengen – kädestä ja osaa kappaleiden sanat ulkoa.
Setti yhdistelee Opus Eponymous -debyyttiä ja keväällä julkaistua Infestissumamia. Etenkin Ritual, Secular Haze ja Year Zero saavat lähes hurmoksellisen vastaanoton. Settiin mahtuvat myös Beatles-tulkinta Here Comes the Sun ja varsinaisen setin päättävä Roky Erickson -laina If You Have Ghosts, joista etenkin jälkimmäinen soi komeasti.
We want more -huudot saattelevat yhtyeen takaisin lavalle, ja vuorossa on eräs Infestissuman-levyn huippuhetkistä, Ghuleh/Zombie Queen. Hiljalleen käynnistyvä, viimeistään puolivälissä suun messingille laittava kappale toimi myös livenä. Lopulliset jäähyväiset jätetään niin ikään kelvon Monstrance Clockin myötä.
Naamioitunut yhtye heitti keikan, jossa ei Beelsebub-kuvastosta huolimatta ollut mitään shokeeraavaa. Teatraalinen esiintyminen oli ennen kaikkea viihdyttävä kokemus, joka ei jättänyt kylmäksi, vaikka livenä kuultujen kappaleiden joukkoon mahtuu myös muutamia täytepaloja.
Näillä näkymin yhtyeen voi seuraavan kerran nähdä ensi vuoden toukokuussa Sonisphere-festivaalilla. Se kertoo omaa tarinaansa bändin kasvavasta suosiosta.
Teksti, Jukka Kastinen
Kuvat, Olli Koikkalainen