Vahvaa nousua metallin kärkikastiin tekevä ruotsalainen Ghost saapuu marraskuussa klubikeikalle Helsinkiin. Ilosaarirockin Tähtiteltan tänä kesänä hurmokselliseen tilaan saattanut yhtye esiintyy The Circuksessa maanantaina 9. marraskuuta. Lämmittelijänä esiintyy itävaltalainen Dead Soul. Lipunmyynti The Circuksen keikalle alkaa keskiviikkona 12. elokuuta Lippupalvelussa.
Anonyymeinä pysyttelevistä jäsenistään koostuva ja mystiikalla leikittelevä Ghost julkaisee elokuun 21. päivä uuden albuminsa ”Meliora”. Levyltä on jo saatu maistiaisia ”Cirice” ja ”From The Pinnacle To the Pit” -singlejen muodossa. Levyllä Nameless Ghouls -hahmojen nokkamiehenä esittäytyy yhtyeen antamien tietojen mukaan uusi laulaja Papa Emeritus III, josta kerrottiin faneille teaser-videolla jo toukokuussa. Edellinen vokalisti Papa Emeritus II siirrettiin sivuun ja uuden laulajan Papa Emeritus III:n on kerrottu olevan edeltäjänsä kolme kuukautta nuorempi pikkuveli.
KEIKKA
Ma 9.11.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18
LIPUT
Myyntiin ke 12.8.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 37,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.