Brittiläinen Massive Attack palaa tänä vuonna useiden vuosien levytystauolta ja saapuu elokuussa myös Flow Festivalille. Duo julkaisi tammikuussa Ritual Spirit -EP:n, jolla vierailee niin Tricky, Roots Manuva, Azekel kuin Young Fathers -kolmikkokin, joka on myös Flow-keikalla mukana.
Iggy Pop esiintyy niin ikään tulevan kesän Flow Festivalilla. Kulttimainetta nauttiva Pop julkaisee Queens Of The Stone Agen Josh Hommen tuottaman Post Pop Depression -albuminsa maaliskuussa.
Lisäksi Flow Festivalilla nähdään äärimmäisen tuottelias yhdysvaltalaisräppäri ja positiivisuuden sanansaattaja Lil B sekä työväenluokan tyytymättömyydestä julistava brittikaksikko Sleaford Mods. Flow’ssa esiintyvät myös viime vuoden hehkutetuimman jazz-levyn tehnyt saksofonisti Kamasi Washington sekä muiden muassa funkia, jazzia, hip hopia ja elektronista musiikkia yhdistelevä Thundercat. Ohjelmaan on lisätty myös Elaenia-levystään suurta kiitosta saanut, klassisesta musiikista ja jazzista ammentava elektronisen musiikin tuottaja Floating Points sekä kovassa nosteessa oleva Liima, jonka muodostavat tanskalaisesta Efterklang -yhtyeestä tutut muusikot Mads Brauer, Casper Clausen ja Rasmus Stolberg sekä suomalainen perkussionisti Tatu Rönkkö.
Flow Festivalin kolmen päivän Early Bird -liput ovat myynnissä hintaan 165 euroa (sisältäen palvelumaksun) helmikuun 2016 loppuun asti. Muut lipputyypit tulevat myyntiin keväällä 2016.

Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.