Flow-grimaajan paluu – Skepta saapuu Ääniwalliin

Viime kesänä Flow-festivaaleilla Black Tentin täyttänyt Skepta saapuu viimeinkin ensimmäiselle omalle keikalleen Helsinkiin. Britti-grimen arvostetuin artisti nousee Ääniwalli-klubin lavalle torstai-iltana 28. tammikuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

2000-luvun alkuvuosista lähtien uraa luonut Skepta on grime-musiikin tunnetuimpia artisteja. Draken ja Kanye Westin kaltaisten räppäreiden kanssa yhteistyötä tehnyt Skepta on samalla ainoa grime-artisti, joka on saavuttanut laajemman läpimurron myös Pohjois-Amerikassa.

Viime keväänä ilmestynyt ”Shutdown”-single ja syksyllä julkaistu ”The Tim Westwood Mix” -mixtape ovat ennakkotietojen mukaan saamassa lähitulevaisuudessa jatkoa Skeptan neljännen studioalbumin muodossa.

KEIKKA
To 28.1.2016 Helsinki, Ääniwalli

LIPUT
ennakkoon Tiketistä alk. 30,50 EUR / ovelta 32 EUR


Posted

in

by

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.