Dragged Into Sunlight ja Gnaw Their Tongues jyräävät Kutoselle

Doomia, sludgea sekä black- ja death metalia yhdistelevä brittibändi Dragged Into Sunlight sekä industrialia noiseen ja black metaliin sekoittava hollantilaisyhtye Gnaw Their Tongues saapuvat ensi vuoden alussa ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Kuudennella Linjalla lauantai-iltana 16. tammikuuta toteutuvan yhteiskonsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Äärimmäisen harvoin live-keikkoja tekevät bändit vierailevat kumpikin ensimmäistä kertaa Suomessa. Ennen valikoituja konsertteja Dragged Into Sunlight ja Gnaw Their Tongues julkaisevat marraskuussa yhteisalbumin ”N.V.”, jonka tuotannosta vastaa Godflesh-yhtyeestä tuttu Justin Broadrick ja kansitaiteesta Seldon Hunt (mm. Neurosis, ISIS).

KEIKKA
La 16.1.2016 Helsinki, Kuudes Linja

LIPUT
– ennakkoon Tiketistä alk. 20 EUR
– ovelta 21 EUR

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.