Dave Lindholm : Laulu & Kitara – “Karua ja lempeän rehellistä”

(Emsalö Music 2022)

Maaliskuun lopulla 70 vuotta täyttänyt “Isokynä” Lindholm ei esittelyjä kaipaa. 50 vuotta, 36 pitkäsoittoa 6 live-julkaisua on katalogina merkittävä, järisyttävä ja kunnioitettava osa kotimaista trubaduurimusiikkia ja blues-vetoista folk-rockia, mutta myös kokonaisvaltaista, perinnetietoista musiikkikulttuuria.

Marraskuussa 2021 pandemian runteleman härmän läpi kulkeneen “Yksin” -konserttikiertueen 11:lla keikalla tallennettu liveäänitys on julkaistu tupla-CD:llä (ja myöhemmin kesällä julkaistavalla vinyylipainoksella). “Laulu & Kitara” on sävellyksellistä, arkisten tunteiden tulkintaa ja tarinankerrontaa riisutuimmillaan. 24 kappaletta sisältävä tupla-albumi kattaa Daven uralta tunnetuimpia ja semi-tunnettuja kappaleita sulassa sovussa.

Mies, sielu ja akustinen kitara -pohjalta tässä ponnistetaan ilman turhia krumeluureja. Vaikka kokonaisuuden voisi äkkiseltään kuvitella liiankin helposti kääntyvän yksiulotteisen tylsäksi minimalistisen ilmaisunsa vuoksi, ei se tee sitä. Rehellinen, kaikessa tupakansavuisessa, charmantissa rupisuudessaan koko paketti on itseasiassa yllättävän vangitseva paketti. Etenkin Lindholmin puhelaulun sekaisesti nasaalilla ääneellään tokaisemien tekstien kerronta nousee pelkistettyjen biisinrunkojen lomasta esitysten myötä sen väkevimpään keskiöön. Ja jos jotain petrattavaa olisi ja toivoisi, niin PA Kiiskilän tallentama ja miksaama, Daven keskiäänivoittoinen kitarasoundi olisi voinut olla astetta, paria pehmeämmäksi equtettu kautta linjan.

Ykköslevyltä erityisen vaikutuksen tekevät “Sitähän se kaikki on”, mutkat suoriksi-versiona vedetty “Tätä iloista siltaa et kävele yksin”, raikkaan puhutteleva “Uusi puu”, mielenkiintoisella, nousevalla sointurakenteella operoiva “Puhtaat laivat”, hentoisella kapakkapianomaisella epiksellä folkahtava flamenco “Voi kun riittäis pieni taivas” ja knopflermainen “Joo joo mä rakastan sua” avaavat setin hienosti. Rauhoittava “Hoida puu”, sekä levyn päättävä riemukkaan ironinen kaahaus “Jazzikansa tulee” keventävät ja nostattavat tunnelmaa, kumpikin vuorollaan.

Paketin toinen levy onkin ilmiselvempää hittikimaraa. Alkupään hienojen “Jokaisessa on jotain vanhaa”, popahtavan “Puhelinlasku on mun” ja Tom Petty-henkisen americanan “Kun sä haluut voittaa” jälkeen Dave laskettelee rauhassa, lesossa takakenossa setin loppuun. Tim Spencerin käännöskantri “Tupakka, viina ja villit naiset” on kuin ajan myötä kypsynyt kuin tammitynnyrissä entistä täyteläisemmäksi. Ilman tunnistettavaa teemamelodiaa runtattu “Anna kitaran laulaa vaan” toimii sekin rujompana ilmestyksenä ihan mukiinmenevästi, vaikka ko. Esityksellä Daven ääni alkaakin olla jo hieman pohjassa. Selkeärakenteisen mollivetoinen “Meillä kaikilla on rakas laulu” tuo puolestaan settiin tarttumapintaa ennen loppukaneettina kuultavaa, pikaista M.A. Numminen -lainaa “Nuoret ja vanhat” ja suomi-folkin ikihonkaa “Pieni ja hento ote”.

“Laulu ja kitara” on kunniallinen juhlajulkaisu ja samalla viehättävä dokumentti mestarillisen veteraanimuusikon elävistä aikaansaannoksista niinä aikoina kun monet vuosikymmeniä maestroa nuoremmat tekijät pysyttelivät visusti neljän seinän sisällä kulkutaudin kolmatta aaltoa paossa.

4 / 5


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.