Dave Lindholm: B. Inventive (2012) – Dave se vain on ja pysyy

Ajat muuttuvat ja tyylit vaihtuvat, mutta Lindholmin Dave se vain on ja pysyy. Kuusikymppinen veteraani onkin pistänyt ulos ties kuinka monennen rock’n’rollin voimalla pyörivän pitkäsoittonsa, joka saa ne kivet taas vierimään. Tällä kertaa Dave on kolmasosa triosta, jonka kaksi muuta jäsentä edustavat nuoremman polven tamperelaista osaamista.

B. Inventive ei lähde keksimään pyörää uudestaan, sillä nämä keskimäärin kolmeminuuttiset rallit toistavat bluesrockin ikuisia kaavoja, mitä nyt välillä poiketaan modernimman amerikkalaisen rockin vehreillä laitumilla. Trion soitto on elävää, modernia ja ilahduttavan raikasta, aivan kuin vuodet olisivat kadonneet maestron harteilta nuoremmassa seurassa. Etenkin Is The Net New Rock’n’Roll? loikkaa rivistä esiin räiskyvän energiansa ansiosta, eikä mainio The Titan Mask jää juuri toverinsa varjoon. Sielukas Signs of Faith kurottelee puolestaan kohti taivaita taustalaulujen antaessa puhtia yritykseen, ja ne Daven soolot – voi kuinka se kitara saadaankaan jälleen vaikeroimaan suorastaan georgeharrisonmaisella tavalla.

[youtube SsyTYJhftbM]

B. Inventive on harmiton autolevy ja maistuva rock-annos, joka toimii kunnon äänenpaineella vain entistä paremmin. Se ei ehkä tuo rockin suureen saliin mitään uutta, eivätkä läheskään kaikki kappaleet nouse edes keskikastia korkeammalle, mutta Lindholmin soittaessa Hendrixin haamun innoittamana ei voi muuta kuin hymyillä. Tätä se rock’n’roll oikeasti on.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.