Inverse Records, 2012
Etelän suuntaan jyrätään niin että punottavat niskat nytkyvät. Jyväskylän viisimiehinen Dark Days Ahead jyystää groovaavaa, rokkaavaa ja jenkkimetallille vahvasti löyhkäävää ydinmetallimoukarointia. Jäntevällä otteella tehty debyyttipitkäsoitto The Long Road South esittelee kokeneista hevimuusikoista koostuvan kokoonpanon.
Yhtyeen kitarakaksikon muodostavat Timo Rautiaisen rinnalla Trio Niskalaukauksessa riffitelleet Jarkko Petosalmi ja Jari Huttunen, jotka pelaavat kuusikielisillään yhteen saumattomasti, ja miesten kitarointi onkin saanut ilahduttavasti rentoutta, lennokkuutta ja monipuolisuutta Niskiksen loppuaikojen yksiulotteisen ja raskassoutuisen riffikirnuamisen jälkeen.
DDA:n raivokas kurkunkurittaja Tony Kaikkonen puristaa levylle kaikkensa äänijänteistään, niin kuin tyylilajiille ominaisesti kuuluukin. Yhtyeen kantavia voimia on ehdottomasti tyylitajuisesti ja dynaamisesti soittava rumpali Ville Sivonen.
[youtube zcjVBkXe74Q]
DDA:n selkeät vaikutteet tulevat härmäsuodattimen läpi tislatusta Dallas- ja New Orleans-skenejen hardcore-sekoitteisesta raskasmetallista, mitä ei ole vaikeaa päätellä albumin nimenkään perusteella. Kaikuja yhtyeen soinnissa kuuluu eritoten Phil Anselmon miltei jokaiselta bändiltä. Hardcoreimmissa tapauksissa groovaavan thrashin ohella lähestytään Superjoint Ritualilta, Panteralta ja etenkin Downilta enemmän tai vähemmän lainattua soundia, mistä ilmeisimpänä esimerkkinä toimii No Single Wordin suoraa Anselmo-maneerien ryöväämistä harjoittava kertosäelaulu, mikä biisinä toimii kuitenkin kohtalaisen hyvin. Eipä silti – on seassa myös ripaus Entombedinkin kaltaista, skandinaavista death`n roll-jyräystä.
Parhaiten kappaleista toimivat metallicamaisesti rokkaava kakkosbiisi Enemy of The Nation sekä maittavaa groovea tarjoileva Chaos Caravan albumin ehtoopuolella. Vaikka yhtye soittaakin ammattimaisen jämäkästi ja notkeasti, sen kappaleanti ei keskimääräisesti mitenkään erityisemmin onnistu säväyttämään. Vaikka voimaa paketissa onkin takana aivan pirusti, alkaa duurivoittoista runttausta ja suoraa huutoa tarjoilevan paketin puudutus iskeä päälle jo reilun kymmenen minuutin kohdalla levyn alusta.
Levyn soundit ovat raskaat mutta hyvin tavanomaisen pro-toolatut, mikä tekee juurevuutta tavoittelevista kappaleista myöskin muovisempia ja kliinisempiä kuin mitä olisi tarkoitus. Paikoitellen syvän etelän soljuvaa sludgehtavaa boogiemetallia mallintavaan DDA-riffailuun sekoittuu myös siellä täällä vahvasti mollivoittoista ‘niskistelyä’, mikä ei oikein istu luontevasti etelän boogiethrash-ympäristöön. Tästä mainittakoon Bastard Son of Disaster ja albumin päättävä, sinällään rujon kaunista akustista melodiakudontaa sisältävä Until You Come Full Circle.
[youtube ywTyH5IRpEI]
Kun DDA saa kasaan vahvempia ja sovituksellisesti eheämpiä biisejä, julmettuun aggressiivisuuteensa tarkempaa fokusta ja soundiinsa autenttisuutta, alkaa ruoska osua keskelle selkää kuin alabamalaisen orjapiiskurin kädestä konsanaan. Kehityskelpoista tavaraa.
3/5
Dark Days Ahead livenä!
21.7. Suisto-klubi, Hämeenlinna
8.9. Bilis, Kerava
6.10. Pub Katse, Jyväskylä