Daniela & Downtown Train Bandiltä Suomen ensimmäinen Tom Waits -tribuutti

Toistaiseksi ainoan keikkansa Suomessa vuonna 1977 tehnyt ja kahdesti Grammy-palkittu Tom Waits on vaikuttanut uransa aikana lukemattomiin suomalaismuusikoihin, ja nyt Waits saa upean kunnianosoituksen. Hra Waitsin jalanjäljillä -tribuuttialbumi on samalla ensimmäinen suomalainen Waits-tribuuttialbumi koskaan.

Tänä perjantaina diginä ja 17. huhtikuuta vinyylinä julkaistavan Daniela & Downtown Train Bandin julkaisun voimahahmona toimii muun muassa palkitun Matti Pellonpää – Boheemi elää -dokumentin musiikin tehnyt Pale Saarinen. Levyn suomenkielisiä sanoja on tehnyt Jarkko Martikainen, joka myös vierailee levyllä Olli Haaviston, Irina Björklundin, Joey Buddyn, Juhani ”Junnu” Aaltosen, Pepa Päivisen ja Arto Järvelän kanssa. Toinen suomenkielinen sanoittaja on Juha Lehti.

Ainutlaatuisen julkaistusta tekee myös itse Tom Waitsin sitoutuminen projektiin.

“Marraskuussa 2022 debyyttiproduktiomme tuotantotiimi sai sähköpostia ruotsalaiselta Peer Music -kustantajalta. Liitteenä oli myös Tom Waitsin henkilökohtainen, hänen omalla käsialallaan kirjoittama henkevä kirjoitus meille tekijöille, jossa hän muun muassa kiitti lämpimästi saadusta kirjeestä ja Jarkko Martikaisen suomenkielisistä teksteistä, joista piti erityisen paljon. Waits myönsi auliisti käännösoikeudet, joita hän ei ollut enää aikoihin myöntänyt kuin harvoille. Tuntuu hienolta, että hän komppaa aidosti tätä projektia”, Saarinen kertoo.

Daniela & Downtown Train Band on tietoisesti halunnut tulkita tällä levyllä Tom Waitsin laulua enemmälti suomeksi, mutta myös englanniksi ja yhden ruotsiksi, jolloin kokonaisuus antaa universaalisemman kuvan Waitsin rikkaasta ja moni-ilmeisestä laulutuotannosta. Mukana on myös kaksi instrumentaalia, joka on myös tärkeä piirre hänen tuotannossaan.

“Hra Waitsin Jalanjäljillä on toinen tribuuttialbumi, jonka olen tuottanut. Vuonna 1987 Tom Waits astui musiikilliseen elämääni Frank’s Wild Years -albumin kautta. Juurimusiikin rakeisuus kokeellisuus, psykedeelisyys, kauneus ja luova tulkinnallinen hulluus tekivät vaikutuksen, kuten niin monet muutkin Waitsin uniikit julkaisut”, Pale lisää.

Palen lisäksi albumin ydinjoukossa vaikuttavat Daniela Fogelholm (laulu), Kepa Kettunen (rummut, perkussiot), Jari Heno (basso), Jarkka Rissanen (kitara, slide kitara) sekä Harri Taittonen (piano, koskettimet). Karismaattinen Daniela on tullut tutuksi eri projekteista, kuten esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla-musikaalista.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.