Bizarre Ride II The Pharcyde starttaa Euroopan-rundinsa kahdella Suomen-keikalle

Kesällä 2015 Sideways-festivaaleilla vieraillut Bizarre Ride II The Pharcyde aloittaa loppuvuoden Euroopan-kiertueensa kahdella Suomen-keikalla. 90-luvun hiphopin keskeisiin yhtyeisiin kuuluvan The Pharcyden jäsenet esittävät nykyisellä kokoonpanollaan bändin klassikoita Helsingissä Tavastialla ja Tampereen Klubilla 22.-23. marraskuuta. Yhtyeen mukana kiertää kanadalainen hip hop -kokoonpano The X Presidents lämmittäen lauteet rap-veteraaneille. Helsingin Tavastialla lavalle nousee myös kotimainen vahvistus The Megaphone State ja Tampereen Klubilla Are & Kriso.

The Pharcyde nousi maineeseen vuonna 1992 julkaistun ”Bizarre Ride II The Pharcyde” -debyyttialbuminsa myötä. De La Soulin ja Jurassic 5:n kaltaisten nimien hengenheimolaiset maustoivat uransa alusta lähtien ysäriräppiään jazz-sampleilla sekä vuoroin humoristisilla ja yhteiskunnallisilla lyriikoilla. 2000-luvun taitteessa yhtyeen jäsenet keskittyivät omiin produktioihinsa ja alkuperäisen The Pharcyden tarina päättyi.

Vuonna 2012 ”Bizarre Ride II The Pharcyde” -levyn 20-vuotisjuhlan kunniaksi The Pharcyden jäseniä ja muita levyn valmistumiseen osallistuneita artisteja nousivat yhdessä lavalle esittämään klassikkoalbumin kokonaisuudessaan. Innostuneen vastaanoton ja suuren kysynnän vuoksi kokoonpano on sittemmin jatkanut keikkailua Bizarre Ride II The Pharcyde -nimellä. Bizarre Ride II The Pharcyde saapuu tällä kertaa Suomeen miehityksellä, johon kuuluvat yhtyeen perustajajäsen Slimkid3, ”Bizarre Ride” -levyn tuottaneet J-Swift ja L.A. Jay sekä MC K-Natural.

KEIKAT
Ti 22.11.2016 Helsinki, Tavastia
Ke 23.11.2016 Tampere, Klubi

LIPUT:
Helsinki
Ennakkoon Tiketistä alk. 25 EUR, ovelta 26 EUR

Tampere
Ennakkoon Tiketistä alk. 19,60 EUR, ovelta 22 EUR

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.