Altari : Kröflueldar – “Hypnoottisen karua äänikuvaa vulkaanisella tunnelmalla”

Viimeiset vajaat kymmenen vuotta työn alla olleen islantilaisyhtye Altarin “Kröflueldar” -albumin nimi juontaa juurensa vuonna 1975 Pohjois-Islannin Kraflan kalderassa tapahtunesta vulkaanisesta purkautumissarjasta. Mitään vulkaanisen tulista tavaraa ei kuitenkaan musiikillisesti ole luvassa, vaan yhtye tarjoilee emo- ja post rockin sekä post punkin tyylilajin elementtejä hyödyntävää, vähäisellä särön määrällä pintakäsiteltyä, tummasävyistä musiikillista maalailua. Seitsemän kappaleen ja reilun puolen tunnin kokonaisuuden matkalla islantilaisyhtyeen otteet eivät kuitenkaan kylmästä presenssistä huolimatta jätä kuulijaa kylmäksi.

Albumin yleisfiilistä voisi hyisen sijasta kuvailla goottisävyisen hypnoottiseksi emo-rockiksi höystettynä kokellisen poikkitaiteellisilla vivahteilla. Albumin vahvimmat kiinnekohdat ovat albumin avaava Killing Joken ja fuusiojazzin progressiivisin menoin naittava nimikkobiisi, melodramaattista painostavuutta tarjoileva “Djáknahrollur” sekä albumin komein kappale, taiteellisten, miltei björkmäisten naisvokaaleiden varassa leijaileva “Sýrulúður” ja useiden kuuntelukertojen myötä uusia kerroksia itsestään avaava itämaisia vivahteita sisältävä mustan messun blues, “Hin eina sanna”.

kokonaisuuden tasoa laimentaa ratkaisevasti pari demobänditasoisen junnaavaa ja astetta jos toista heikommin sävellettyä biisiä kuten “Leðurblökufjandinn” sekä The Fields Of The Nephilimin kaltaisten uuden aallon goottirock-ryhmien laarista ammentava, ilkeä “Vítisvilltur” ja lohduttomuuden rajapintoja kokeileva “Grafarþögn”.

Soundipoliittisesti albumi on kuivakan riisuttu, mikä DIY-mentaliteetin tummasävyisyyden ja esoterisyttä huokuvien mystisten tekstien ohella ovat albumin selkeimpiä viitteitä black metaliin, vaikka ei se sitäkään puhtaimmillaan vaikuta olevan, ja pelkästään hyvä vaan niin. Vokalisti Ó.Þ.Guðjónssonin tulkintakin on lähempänä Jaz Colemanin maailmanlopun saarnamiehen keuhkoamista ja vanhan liiton death metal-ärinää kuin puhdasoppista bläkkis-kähinää.

On toisaalta hienoa nähdä genremääritelmällä “X” luonnehditun musiikin edustajan työntävän musiikillaan genretyypillisiä raja-aitoja niin kauas, ettei vannoutuneinkaan tyylilajin genreoppinut sitä enää musiikkityypiksi “X” tunnista. Mitään äärettömän mullistavaa Altari ei tummanpuhuvan vaihtoehtoisen saralla tällä kertaa onnistu luomaan. – Muutaman hyvän avantgardistisen rock-biisin sentään.

3/5

https://altariiceland.bandcamp.com/track/kr-flueldar