Huomenta/Päivää/Iltaa, Noisen lukijat.
Olimme viime kuun lopulla Brewokratiassa jo valmiudessa latomaan näkemyksiä juhlapyhien jouluoluista, kun Luciferin takapiha vetäytyi umpijäähän. Lemmy oli lähtenyt pommikoneellaan viimeiselle reissulle. Villahousut vihtahousulle, pronto!
Legendat Venäjän puolelle asti kuuluneesta keikasta omien vanhojen kotikulmien vierellä, Lappeenrannan raviradalla. Oma rautainen keikkamuisto Seinäjoen Vauhtiajoilta, kun juuri ennen Mötörheadia esiintyi Mamba. Pettämätön parivaljakko? Ainakin…*köh* dynaamisin pari peräkkäisiä festarikeikkoja mitä on tullut koettua.
Nämä omat, suuressa mittakaavassa minimaaliset fiilistelyt ja lukuisten maailmanluokan megamuusikoiden yksityiskohtaiset ylistykset Ian Kilmisteriin liittyen olivat hädin tuskin siirtyneet asiaan kuuluvan Lemmy-levymaratonin taustalle, kun alkanut vuosi 2016 alkoi latoa pöytään karua tiliä kulttuurialan ikääntyvistä suurnimistä. David Bowie. Alan Rickman. Glenn Frey. Ja luultavasti muitakin, jotka oma yksisilmäisyytemme ohitti. Kuten internet karusti mutta kerrankin osuvasti spekuloi näiden uutisten kasautuessa: Onko Tulen ja Jään Laulu-saagan takana oleva kirjailija George R.R. Martin käsikirjoittanut tämän vuoden ennalta? Onko 2016 vain pitkä esipuhe miehen kauan odotetulle The Winds of Winter-teokselle? Kuinka moni suosikki vielä poistuu lavan vasemmalta puolelta?
Näissä melankolisissa tunnelmissa saimme uuden vuoden taitteessa japanilaiselta kritiikinvaihtajaltamme Brewin’ Bomber Lygerilta olutarvion, jonka hän on selvästi tehnyt reaktiona Lemmyn poismenolle. Fiiliksensä ja kuninkaallisesti nimetyn kohdejuomansa puolesta se toimii meiltä myös maljannostona kenelle vain hiljattain poistuneelle, joka on inspiroinut lukemattomia luovaan toimintaan. Toimikaa siis kun vielä aikaa on.
Tämä maisto on kaikille, jotka ovat syntyneet häviämään ja elävät voittaakseen.
You can check out any time you like, but you can never leave.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.