Ikaros : (s/t) – “Rentouden ja ylenpalttisen hedonistisuuden häilyvällä rajapinnalla”

Turkulaisena katutaiteilijana tunnettu reggaeta, vaihtoehtorockia, popia, bossanovaa, funkia, AOR:ää ja ties mitä keveän letkeästi kuuIokalustoon lipuvaa sävelkeitosta yhdistelevä Ikaros on julkaissut omaa nimea kantavan debyyttialbuminsa. Sanalla sanoen, lavealla musiikillisella pensselillä maalailevan taiteilijan taiteellinen olemus ja rönsyilevä ilmaisu luovat haasteensa luonnehtia kokonaisuutta selkeästi. Saatteista saati linkeistä ei kay ilmi, onko kyseessä bändi vai onko homma kasattu garagebandin avulla, mutta lopputulis kuulostaa eheästi soitetulta ja musiikillisesti valmiin kuuloiselta.

Vokaalipuolella kumminkin tökkii. Rennon flegulla artikulaatiolla nopeatempoisia rivejä tiputellessa Ikaroksen kuvaukset rennon välinpitämättömästa ja huolettomasta elämästä kertovat tekstit kuulostavat ylikorostetun teatraalisilta suorituksilta. Hyvin yleisellä tasolla asioita ja chilliä elamäntyyliä kuvailevat ja siihen kannustavat tekstit ovat ensinnäkin aihepiirinä ‘so last season’, kuten edeltävä ilmaisukin. Kun perusteena moiselle tulee vielä sarkastiseen sävyyn “kun en jaksa muutakaan”, lähinnä alkaa tehdä mieli potkia persauksille moisia vetelehtijöitä. Tarkemmin sanottuna tekstit jättävät kuulijan ulkopuoliseksi monessa kohtaa siitä fiiliksestä, johon ne pyrkivät tämän johdattaa.

Myös biisit ovat kaikessa koherentissa toteutuksessaan varsin valjun mitäänsanomatonta kamaa. Onneksi albumin loppupuolella tiettyä mielikuvituksellista ryhdikkyyttä ja rakentavaa kiukkua alkaa löytyä “Poliittisen kannanoton” hyvää draivia sisältävässä, vastustamattomassa funkissa ja miellyttävän kevyillä ääniaalloilla kelluvassa päätösnumerossa, “Kuuro, sokea ja mykkä”.

Ehkä Ikarus toimii omalle läheiselle sisäpiirilleen kryptisen huumorivivahteensa ja ajanmukaisen mukavuuden kosiskelunsa kera, mutta ulospäin tämmöinen hipsterikierrätys ei ikavä kyllä isommassa mittakaavassa tällaisenaan putoa.

2/5

artistisuus hakee vielä uomiaan