Keravalaisen punkahtan voima-pop-yhtyeen, Aino & Hajonneen järjestyksessään neljäs albumijulkaisu on rohkea live-albumi. Eikä mikä tahansa live, vaan kahden esityksen ja ilmaisutyylin sellainen. Kahden vinyylin paketista ensimmäinen on bändin sähköistetty performanssi, joka on taltioitu Helsingin Korjaamolla kuluvan vuoden helmikuussa alkupuolella. Kyseinen keikka oli osa loppuvuodesta julkaistun kolmannen studioalbumin, “Enemmän kuin mitään muuta” kiertuetta. Toinen kiekko on sitten akustinen studio-live, joka on äänitetty Tuusulan Lammaskallio Audio -studiolla alkukesästä 2025.
Varsinaisen Hajonneiden leipälajin mukaisesti; kahden sähkökitaran, -basson, kiippareiden ja rumpujen arsenaalilla ja Ainon ryhdikkään antaumuksellisella vokaalitulkinnalla repäisty Korjaamon keikka on kauttaaltaan ammattimaisesti taltioitu ja tuotettu.
Setti koostuu kaikilta yhtyeen kolmelta studioalbumilta, “Hullui unelmii” (2021), “Kuluneita kaikuja” (2023) ja “Enemmän kuin mitään muuta” (2024) valikoiduista biiseistä. Setin pääpaino on kuitenkin yhtyeen selkeästi viimeisintä kokonaisuutta heikompien, raakilemaisempien, varhaisempien albumeiden materiaalissa. Tämä on sikäli kaksipiippuinen valinta, että loppuvuodesta 2024 julkaistulta, erinomaiselta “Enemmän kuin mitään muuta” -albumilta molemmilla albumin kahdentoista kappaleen seteissä mukana on ainoastaan kolme. –Enemmänkin olisi voinut kernaasti olla.
Yhtyeen soitannollisissa otteissa ei ole valittamista. Nykyään mm. Sleepy Sleepersin riveissä feattaava vokalisti Aino Laakso on eräs tämän hetken valovoimaisimmista nuoremman sukupolven keulahahmoista ja vokalisteista. Live-olosuhteissa hän on todella kovatasoinen laulaja ja ottaa yleisönsä luontevasti, mikä välittyy helposti myös live-albumilta. On hienoa huomata, että yhtyeen pääasiallisen biisintekijän, kitaristi Petteri Sinkkosen luotsaama kuusihenkinen yhtye on jo parin vuoden olemassaolonsa aikana hitsautunut yhteen ja jalistunut takuuvarmaksi keikkajyräksi.
Yhtyeen äänivastaavan, Oskari Hakala-Rahkon live-äänitys ja miksaus Jaakko Viitalähteen masteroimana on äänenkäsittelyn luonteeltaan pop-viitteisesti sliipattu, joissa laulu ja perkussiot dominoivat melodiamaailmaa osaltaan muotoilevilta komppikitaroilta ja kiippareilta.
Ainon & Hajonneiden räyhäkkään energisiä keikkoja erityisesti parin vuoden takaisen “Kuluneita kaikuja” (2023) -albumin rundilla nähneenä “Livee & lovee” -albumin äänimaisemassa harmittaa se, kuinka yhtyeen voimaisa ja rouheasti rockaava live-soundi on ajan saatossa tietoisesti tai tiedostamatta kuohittu kesymmäksi, miedommaksi, radioystävällisemmäksi ja ohuemmaksi.
Akustinen osuus live-albumista petraa sähköisestä. Niin ikään Hakala-Rahkon äänittämä ja miksaama tuotos on onnistuttu taltioimaan intiiminä ja täyteläisesti soivana. Akustisena, kantrahtavina, folkahtavina ja juurevampina versioina kappaleet saavat aivan uudenlaisen luonteen, mistä kiittäminen on yhtyeen vaivannäköä projektia kohtaan.
Myös “Hullui unelmii” -albumilla hyvin keskinkertaisina pop-rock-sävellyksinä alunperin julkaistut biisit saavat kuin taikaiskusta aivan uudenlaista sävyä, koskettavuutta ja uskottavuutta ympärilleen. Hyvinä esimerkkinä tästä myös sähköisessä setissä kuultava debyyttialbumin nimikkobiisi ja “Päivänsäde ja menninkäinen” sekä sähköistämättömänä aivan uutta tunnelatausta omaava “Tummaan veteen”.
Ainoita onnahtamisia akustisessa setissä on yhtyeen komeimpiin biiseihin kuuluva bluegrass-kantri-hölkkä-versiointi “Sid & Nancy” -kappaleesta, jossa Aino joutuu estottomasti, oktaavia korkeammalta energisesti revittelemänsä laulusuorituksen sijasta himmailemaan ja kuiskailemaan kappaleen maltilla ja matalalta. Tyylipisteitä suorituksesta tippuu kivasti, mutta näin toteutettuna biisi ei millään yllä ideaaliin sielukkuuteensa.
Yhtyeen viitseliäisyydestä ja kunnianhimosta maustaa biisejä tyylikkäillä ukulele, huuliharppu, rhodes-piano ja banjo -sovituksilla heruu estoitta plussaa. Samalla se myös avaa Aino & Hajonneet -yhtyeestä yleisölle tyystin uuden puolen. – Puolen, jonka luonteisia live-performansseja yhtyeen soisi tekevän jatkossakin enemmän.
Sähköinen live: 3/5 // Akustinen live: 4/5
3½/5
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.