Fanfare Ciocarlia saapuu Savoyhin

Omaperäistä mustalaismusiikkia soittava Fanfare Ciocarlia -puhallinorkesteri saapuu Suomeen. Syrjäisestä romanialaiskylästä lähtöisin oleva yhtye tuli tunnetuksi vuoden 1997 Euroopan-kiertueellaan. Nopeatempoinen, raivokas soundi vetosi yli lajirajojen mm. punkin, jazzin ja maailmanmusiikin kuuntelijoihin. Yhtye menestyi myös klassisen musiikin puolella, ja kiertueen jälkeen se on esiintynyt useissa arvostetuissa konserttisaleissa. Fanfare Ciocarlia on esiintynyt yli 1200 kertaa eri puolilla maailmaa. Yhtye on keikkaillut mm. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa.

Fanfare Ciocarlia on julkaissut kahdeksan albumia, joista moni on sijoittunut Euroopan maailmanmusiikin listojen kärkeen. Tammikuussa ilmestyvän Devil’s Tale -levynsä orkesteri tekee yhdessä kanadalaisen jazz-kitaristi Adrian Rason kanssa. Fanfare Ciocarlia on esiintynyt useissa elokuvissa, ja monet DJ:t, bändit ja mustalaisorkesterit ovat jäljitelleet heitä ja tehneet heistä covereita. Yhtye on tehnyt uusia radikaaleja tulkintoja suosituista länsimaisista kappaleista, kuten James Bond -elokuvien tunnusmusiikista.

KEIKKA
La 8.2.2014 Helsinki, Savoy-teatteri, klo ­19

LIPUT
alk. 36/32 €, Helsingin kulttuurikeskuksen lipunmyynti ja Lippupalvelu


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.