Tuomari Nurmio & Knucklebone Oscar : Believe It Or Not! – “Rytinägospelin hurmosta”

(Stupido Records 2022)

Hande a’ka Tuomari Nurmio (a’ka Judge Bone) ja mestaria nuoremman polven blues-rock-tulittaja Knucklebone Oscar (Oskari Martimo) löivät taikakalunsa yhteen vuonna 2018. Tuolloin parivaljakko teki musiikkia vanhan ajan amerikkalaisen krääsän keräilyyn erikoistuneen “Vintage Valtakunta” -TV-ohjelmaan. Ohjelman tuotantotiimin kustantamana ja Weird Recordsin ja Stupido Recordsin yhteistyössä julkaisemana yhteistyön lopputulema oli 7″ EP “Judge Meets the King“, josta piti alunperin tulla ainoastaan jukeboksiin käypä vinyylisingle. Pienlevy julkaistiin tuolloin parahiksi Oscarin 25-vuotistaiteilijajuhlia varten.

Eipä aikaakaan kun alkoi sataa tulta ja tulikiveä. Kylässä kävi korona ja duolta liikeni aikaa puuhastella laajemmin afroamerikkalaisen, hengellisen musiikin parissa, minkä puitteissa kyseisen äänilevyn konsepti syntyi, kypsyi ja lopulta toteutui. Pitkäsoitto on julkaistu parilla kokonaisuuden luonteen pirtaan mahtuvalla poikkeuksella höystettynä. Mukana olevien biisit traditionaalien lisäksi ovat muun muassa Link Wrayn, Ray Charlesin, J.W. Johnsonin sekä Tom Waitsin käsialaa. Lisäksi mukana on aivan uudet biisit molemmilta maestroilta.

Yhtye duon takana on tiukka ja asiansa viimeisen päälle osaava. Mm. Radiopuhelimien solistin J. A. Mäen sooloalbumeilla soittava rumpali Janne Mathlin, Knucklebone Oscarin soolobändistä tutut; puhaltaja Johannes Salomaa ja kiipparisti Risto Kumpulainen sekä mm. Kings Of Moonshinesta tuttu basisti Mikko Murtomaa ovat tappavan tehokkaasti mutta toisaalta luontevan silkinpehmeästi instrumenteillaan monipuolisia äänimaisemia loihtiva kvartetti. Ryhmän varaan Nurmion ja Martimon on helppoa tukeutua hengellisen juurimusiikin tulkitsemisessa. Varmaotteisen komeuden kruunaa samettiääninen taustalaulajatarkööri, vaikkakin laulunsa on albumilla miksattu kauttaaltaan tarpeettomana taustalle.

Vaikka Knucklebone Oscar paasasi levyn julkaisun alla mediahaastattelussa gospelin ylivertaisuudesta, rajuudesta ja ensisijaisuudesta suhteessa rock ‘n rolliin, on kysymys veteen piirretystä viivasta. Hyvin monet albumin kappaleet nojaavat rytinäbluesin, negrospirituaalien, kantrin ja niiden myötä myös alkurockin perintöön. Nurmion viittaus levyn Black Power-sisältöön lienee puolestaan synonyymi tasavertaisten ihmisoikeuksien ja uskon palauttamiseen kaikille kulttuurista ja ihonväristä riippumatta.

Mikä “Believe Or Not!” -albumia kuunnellessa on ilahduttavaa on se, että tällä kokonaisuudella ei jäädä nöyristelemaan Herran sanan edessä vaan potkaistaan kunnon bileet käyntiin. Eikä sen Herran sanaan uskomisenkaan kanssa ole ihan niin justiinsa, kuten levyn tittelikin kehottaa asiaan suhtautumaan. Paul Ankan “Adam And Eve” vielä käynnistelee ja himmailee yllättävänkin sinivalkoisin sävelin tuoden mieleen vanhan kunnon The Agentsin ja Pulliaisen veljesten loihtimat rautalankaiset sulosoinnut.

Pääasiallisena solistina kuullaan Nurmiota, jonka englanninkielisiä edesottamuksia on kuultu aiemmin lähinnä yksittäisten projektiluontoisten yhtyeiden; Barnhill Boys ja Judge Bone -levyjen yhteydessä. Nurmion oma gospel “I Was a Fool” svengaa levollisesti. Kautta linjan vaikutelma Handen tulkinnallisesta artikulaatiosta on sanalla sanoen tyylikkään ryhdikäs.

Kunnon menovaihde pistetään päälle hurmoksellisilla veisuilla “Dry Bones”, osittain Knucklebone Oscarin erinomaisesti omasäveltämällä “Two Wings” ja astetta hillitymmillä vedoilla “John The Revelator” ja “Fire And Brimstone”. Erääksi albumin pysäyttävimmäksi siivuksi kohoaa Jerry Winnin ja Maurice Rogersin “The Battle Is Over”, jonka sovituksen yhtye onnistuu kääntämään hyvin J.J. Cale -henkiseksi, savuiseksi yökerhobluesiksi.

Mukana on myös pari tylsempää vetoa kuten paikalleen sutimaan jäävä versio Robert McGinseyn pyhistä Israelin ennustuksista kertova “Shadrack” ja Ray Charlesin kirjoittama, yökerhojazziksi vedetty “I Believe To My Soul”. Männäviikolla Tavastialla levynjulkkarikeikallaan valloittaneen Ina Forsmanin komean röyhkeästi tunnelmoima, voimakkaan autenttinen soul-versio ko. kappaleesta pesi Nurmion ja Martimon version ko. biisistä kirkkaasti. Ehkä biisi valintana tähän kontekstiin oli ainoastaan väärä.

Albumin loppupuoliskon onnistumisten joukkoon kuuluu mm. Aiemmin Johnny Cashin vihon viimeisiksi jääneiden levytystensä joukossa äänittämä, “God Almighty’s Gonna Cut You Down” (O. Wilson – C. Riddick – W.T. Johnson – H. Owens). Koruttomasta lommoisuudesta ja Martimon antaumuksellisesta saarnatyöstä biisille liikenee plussaa. Nurmio ja Knucklebone Oscar bändeineen saa biisistä puristettua mukavasti Alamaailman Vasaroiden kanssa tehdyn “Kinaporin kalifaatin” soinnille uskollisesti klenkkaavan kaltaisen version, tosin tällä kertaa luonnollisestikin minimalistisemmalla puhaltimien määrällä.

Charles Jenkinsin “War” on puolestaan silkkaa hyökkäystä ja jopa punk-otteista rock-ilottelua. “Wayfaring Stranger” on kehräävässä, ZZ Topin Billy Gibbons kohtaa Chris Rea-tyyppisessä, rupisessa AOR-meiningissään melodisesti albumin vangitsevimpia kappaleita. Loppukaneetiksi yhtye piiskaa albumin viimeiseksi säästetyn Tom Waitsin 1980-luvun pseudo-gospel-bluesin “(Way) Down In The Holen” kahtasataa tutkaan kuudenkympin alueella. Makuasioitahan nämä ovat. Kyllä biisi pelittää turboahdettunakin ainakin allekirjoittaneelle, eikä levystä jää ainakaan kyseisen vedon jälkeen turhaa hissuttelua makua.

Albumina “Believe Or Not!” ei ole mitenkään vähäpätöinen. Aavistuksen epätasainen korkeintaan. Teos sisältää sielukkuutta, viihdyttävyysarvoa ja soitannollista briljeerausta mitään niistä kuitenkaan mitenkään erikseen hakemalla hakematta.

Väistämättä tulee mieleen, että vastikään 70 vuoden rajapyykin saavuttanut Hande Nurmiokin tiedostaa varsin hyvin jäljellä olevan aikansa väistämättömän rajallisuuden, joten korkeampien voimien lepyttely ei tässä kohtaa elämänkaarta ole ollenkaan hullumpi ajatus. Näiden hengellisten viisujen toteutustapa ei toisaalta myöskään ole ryppyotsaisen totinen, mikä sinällään on luonteva ja ennalta selvä mentaliteetti niin Nurmiolle kuin Martimollekin. Kolme ja puoli pistettä pyöristyy meillä Noisessa ylös neljään.

4 / 5

Tuomari Nurmio & Knucklebone Oscar livenä Savoy Teatterissa, Helsingissä 15 ja 16.9.2022!