Hidria Spacefolk : Astronautica – Avaruuden äärillä, kaikilla viidellä tähdellä

(Hidria Records, 2012)

Lohjalla vuonna 1999 hippikommuunissa alkunsa saanut psykedeelisen, groovaavan, instrumentaalisen avaruusprogen kotimainen laaturyhmä Hidria Spacefolk julkaisee omalla levymerkillään todella kovan, neljännen studioalbuminsa. Pitkän linjan yhtyeenä, Eurooppaakin kiertäneenä sellaisena, sen otteista kuuluu kursailematon intohimo musiikkiaan kohtaan, timanttinen tyylitaju ja päämäärätietoisuus, vaikkakin se leijuu paikoin hyvinkin tiiviisti sisällä omassa, kosmisessa, painottomassa tilassaan.

Yhtyeen kiivas, villisti lainehtiva, intensiivinen ja kauniita mutta kummallisia värejä taivaalle maalaileva musiikki vie mukanaan helpostikin. Yhtyeen soinnista voi vetää selkeitä, auditiivisia viitteitä brittilegendoihin Ozric Tentaclesiin ja Yesiin, Kanadan Rushiin ja kotimaisiin Kingston Walliin, Black Twigiin ja Mustelmaan.

Hidria Spacefolkin musiikin vahvasti eteenpäin puskeva menevyys mutta silti hallittu nyanssien variointi pitävät kuulijan tiukasti tripillä sangen pitkäkestoisistä biiseistä huolimatta. Yhtyeen musiikissa pienten osatekijöiden summasta kasvaa selkeästi kokonaisuutta laajempi ja massiivisempi ilmentymä. Yhtyeen yksi päämoottoreista on Jericho Fuzz-aavikko-stoner-yhtyeessäkin operoiva kitaristi Mikko Happo.

Astronautica -albumi pitää sisällään viisi biisiä, joiden yhteiskesto on kokonaisuutena vanhakantaisen LP-levyn mitta, 46 minuuttia. Kyseessä on laadukkuudessaan tasavahva albumi, mistä huokuu sopivassa määrin briljantti sävellystaito, erinomainen musiikillinen kommunikaatio yhtyeen jäsenten kesken sekä spontaani ja pelkäämätön jamitteluhenki. Yhtyeen soitto on albumilla niin balanssissa kuin vaan toivoa sopii. Albumin soundit Heikki Savolaisen ruuvaamana toimivat pehmeästi ja helmeilevän kauniisti.

Yhtye on hyvässä määrin sekoitus vanhan liiton viiksi- ja happoprogea sekä modernia, suoraviivaista rockaavuutta. On kerrassaan hienoa huomata useamman kuuntelukerran jälkeen, että biiseihin kätketyt koukut avautuvat vaivihkaa jättäen kuulijalle alati uudelleen palaavan, kutkuttavan tarpeen kuunnella levyä lisää.

Menoa ei suinkaan haittaa, vaikka välillä yhtyeen vispaamisesta suuhun jääkin lievä, emohtava sivumaku. Tätä todella tolkkua junnaamista ja hallittua haahuilua kuuntelee todellakin mielellään, kerta toisensa jälkeen. Heikkoja hetkiä albumilta ei löydy, jos siksi ei lueta instrumentaalipsykedeliajunnaamisen kantavuutta LP-mitassaan. Ja mikäli näin olisikin, Astronautica on aivan erinomainen taidon näyte neroutta hipovalla luovuudella varustetulta yhtyeeltä. Pidän ja kovasti pidänkin, enkä välttämättä tätä kirjottaessani edes tajua kaikkea mistä tässä pidän ja miksi.

5/5

Astronautica[spotify uri=”spotify:album:6EsQpDl8F9a4CkNxpoWed3″]

Mahdollisesti jotain samankaltaista