Hebosagil : Yössä – “Varhaisvuosien karkkilaiva karilla”

(Svart Records 2022)

Allekirjoittaneen ensimmäiset kosketukset Oulun seudun sportti-, kulutus- ja viihdetarjontaan oli Kempeleessä ja Oulussa pidetty D-junioreiden valtakunnallinen pesisleiri. Vuosi oli 1992. Varhaisteininä maaseudulta kasvukeskukseen vierailemaan tultuaan pääsi haavi auki ihmettelemään myös tuolloin uudenkarheaa ostoskeskus Zeppeliniä ja sen pääaulassa pönöttänyttä, puista karkkilaivaa. Miten tämä kaikki liittyy kyseiseen levyarvosteluun, selviää tuonnempana. Mennäänpä sitten VHS-pikakelauksella 30 vuotta eteenpäin. Tuolloin urheiluharrastus oli jo aikoja sitten vaihtunut musiikkia kohtaan koettuun intohimoon, ja Oulun kulttuurielämäkin oli vuosien varrella tullut jo liiankin tutuksi. Paikallinen vaihtoehtorock mukaanlukien.

Oulun nuoremman polven metakkayhtyeiden kärkijoukkoon vuonna 2022 kuuluva Hebosagil on viidennen julkaisunsa kohdalla. Nyt ensimmäisen albuminsa Svart Recordsille albuminsa levyttävän oululaiskuusikon noise rockin, post-hardcoren ja post-metalin vaihtoehtoisemman laidan yhdistelystä tuttu, underground-mainetta kosolti kahminut yhtye ei kuitenkaan tällä kertaa ammu koko aikaa kovilla. Hebosagil osaa ujuttaa tällä kertaa soppaansa myös makeampia ainesosia juuri sopivalla blandiksella.

Yössä” esittelee aiempaa musiikillisesti astetta kypsyneemmän oululaisryhmän. Avausbiisi “Tämä on nähty” paukuttaa vanhan kunnon mustahuuli-punkin malliin ja toteaa koruttomastityylikkäästi itsensä ympärillä olevien, joskus merkittäviksi koettujen asioiden katoavaisuuden.

Hebosagilin kaikukammiosta kajahtaa laaja-alaisesti vanhan liiton vaihtoehtoräminän pitkää oppimäärää aina Neurosiksesta (“Maahan”) ehtaan bläkkis-harmonioilla leikitteleviin sirkkelimelodiakitarointiin (“Ääniä yössä” ja “Valmis lähtemään”).

Viiltävimpänä ja albumin mahtipontisimpana, klaustrofobian sekaisten aistiharhojen ja äärimmäisten tunnetilojen kuvauksena “Yksin helvettiin” pärskähtää viiltävänsinisenä, hyisenä aallokkona kuulijan yli ja onnistuu viestin välityksessään ehkä juuri parhaiten kokonaisuudelta. Albumin päättävän “Pitkät varjot” -kappaleen pelkistetysti soivat, pitkät pop-melodiat yhdistettynä Hebosagilin alati yltyvään, tylyyn mutta määrätietoiseen pauhuun luovat lopuksi albumin hyvin jäsentyneen kliimaksin.

Soundipoliittisesti albumi soi jykevän luonnonmukaisesti ja puristaa juuri oikeista paikoista. Hebosagil ei soita albumiaan tukkoon, vaan jättää sopivasti tilaa aavemaisille riffintapaisille sointukuvioille kasvaa, käydä kiinni ja kuristaa.

Kyseessä on jämäkkä taidonnäyttö ja selkeä edistysaskel lahjakkaalta ja edelleenkin kehityskelpoiselta rähinäyhtyeeltä, jonka todellinen biisintekotaito ja oikeita mittasuhteita kartoittava nyanssitaju ovat vasta puhkeamaisillaan kukkaan. Jos jotain petrattavaa, niin pienellä teknisellä hionnalla tai parilla laulutunnilla vokalisti Tatu Junno saisi ääneensä vielä entuudestaan potkua, kestävyytttä ja kirkkaammin räksyttävää soundia.

Sanoituspuolella albumilla liikutaan alati ruosteisella veitsen terällä. “Jo nuorena valmis jättämään kaijen tämän taa” -teemaista itseinhoista itsetutkiskelua ja epäsuotuisan elämäntaipaleen päättämisen mahdollisuuksien punnitsemista avaava “Mitä jos” toimii tästä oivana esimerkkinä. Albumilta välittyy kokonaisuudessaan osuvasti kuvailtuna, kuinka tietty nuoruusvuosien polku on yhtyeenkin isalta kuljettu loppuun. Albumin kannessa kelmeän kuun valossa jököttävä, oululaiselle teollisuusalueelle sittemmin hylätty Zeppelinin vanha karkkilaiva entisestään alleviivaa tuota samaa mielleyhtymää.

4/5