Fast Elephant : Fast Elephant – Standardi-skata komeassa paketissa

Hold on Records, 2011

Pieniä yksityiskohtia myöten hienosti taiteillussa albumin kannessa makaa kauttaaltaan tatuoitu, unelmamitat täyttävä, jokaisen trippaajan unelmamisu AC/DC:n livelavasteena vuosikymmeniä toimineen Rosie-nuken tyyliin. Herääkin  väistämättä oletus: Tämä paketti tihkuu seksiä ja vie oitis pitkälle tripille.

Pääkaupunkiseudulta ponnistava, kahdeksanpäinen ska-punk-pumppu Fast Elephant on saanut keväällä ulos omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa. Raikkaan kuuloinen yhtye puskee menemään meneviä, vahvoja mustalaistorviosuuksia sisältäviä, kesän viettoon oikein oivallisesti soveltuvia duuriralleja, joiden tahtioen parissa voisi ska-orientoitumattomammankin tallaajan kuvitella helposti viihtyvän.

2000- luvun vaihteessa Briteissä ja Keski-Euroopasta vuosien saatossa pohjolaan virrannut aurinkoisen ja energisen musiikkilajin uusi aalto on nostanut kohtalaisen menestyksekkäästi pärjänneitä, moninaisin eri vivahtein maustettuja ska-bändejä marginaalimenestyjiksi lyhyen ajan sisään, joista esim erkkeinä The Valkyrians, The Capital Beat ja Goon. Yhtyeen vahvasti europpalainen soundi on hyvin genrensä säännönmukaisuuden tiedostava ja soitannollisesti rento, nyanssitajuinen ja esimerkillisen tiukasti soitettu.

Etenkin tarttuvat Ever Thought, Road to Babylon, vengosti, aavistuksen iggypopmaisilla melodioilla vapautuneesti rokkaava, yhtyeen laulajan nimen mukaan ristitty Jimmy D.  sekä skan ja reggaen välillä tunnelmia oikeaoppisesti varioiva, hieman maukasta mollikiertoakin tarjoileva Mary Jane sekä tarjoilevat ne albumin tarttuvimmat hetket.

Yhtyeen albumi on paperilla hyvin toteutettu kokonaisuus, mutta sen kappaleiden standardinomainen, duurivoittoinen riemukkuus kääntyy 12 kappaleen mitassaan auttamattomasti yksiulotteiseksi, mikä etenkin albumilta kuunneltuna alkavaa helposti toistaa itseään – pahimmillaan jopa vaikuttaa tusinatavaralta.

Laulaja Jimmy D:n kauttaaltaan melko ponneton ja tarkoitusperiinsä nähden hieman kömpelösti lausuttu, nasaali lauluääni alkaa levyn mittaan ärsyttää muuten asiallisesti ja dynaamisesti piiskaavan ska-revittelyn seassa. Kyseinen seikka verottaa melkoisesti kappaleiden kuuntelunautintoa, joista esimerkkeinä Take You Down a Notch, No Regrets ja biisinä sinänsä hyvä, gogolbordellomainen pelastusarmeija-jazzilla ryyditetty Hippie Hands). Vasta viimeisessä biisissä, räppäri Pelanin hieman funktiottomasti suomeksi feattaamassa Mean Machinessa Jimmy D. pääsee revittelemään hieman raspimmin, ja itseasiassa miehen laulusoundi paraneekin moisen johdosta oitis. Let it Gon kertosäe kuulostaa puolestaan pelottavan paljon TV-sarja Frendien tunnarilta.

Niin… se seksi- ja trippiosasto jäi albumin kuuntelun jälkeen pettymyksekseni kohtuu laihaksi. Fast Elephant on varmasti livenä kokemisen arvoinen ja viihdyttävä bändi, mutta koskettaakseen ja toimiakseen albumilla vahvemmin, omaperäistä leimaa, munaa ja räkää yhtyeen hieman hienostelevaan sointi kaipaisi ehdottomasti lisää.

2/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista