Viime vuonna kaaoksella startannut Weeend Festival siirtyy Espoon perukoilta Helsingin keskustaan

 

weekendfestival2012_2 Viime vuonna jättimäisen ruuhkan Vihdintielle aiheuttanut Weekend Festival järjestetään elokuussa Helsingin Kyläsaaressa. Elokuun 16. ja 17. päivinä pidettävän festivaalin artistit julkaistaan myöhemmin keväällä. Nyt toista kertaa järjestettävän festivaalin liput tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippupisteeseen maanantaina 11. maaliskuuta.

Weekend Festival tuo Helsinkiin suuren maailman festivaalitunnelmaa. Tämän maamme mittavimman elektroniseen musiikkiin painottuvan tapahtuman artistikattaus koostuu eri musiikkityylien kuumimmista esiintyjistä. Weekend Festivalin viimevuotisia vieraita olivat mm. David Guetta, Skrillex, Sebastian Ingrosso ja Hurts. Tänä vuonna on luvassa vähintään yhtä kovan luokan maailmantähtiä sekä kotimaisia ykkösnimiä.

Festivaali on ikärajaton, mutta alueelta löytyy myös anniskelualueita. Festivaalialue on hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin keskustasta ja alueelle pääsee helposti joko metrolla tai bussilla.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.