Uranus : Aamun hauta – “Unohtunut funk-proge -laatuteos puolen vuosisadan takaa”

Uranuksen vuonna 1975 Pekka Nurmikallion legendaarisella Microvox-studiolla äänittämä, uransa ainokaisekseen jäänyt LP “Aamun hauta” on viimein saanut ansaitsemansa uudelleenjulkaisun Svart Recordsin kautta.

Tampereella ennen 1970-luvun puoltaväliä alkunsa saanueen Uranuksen muodostivat kitaristi Eero Raivio, trumpetisti Eero Lyttinen, basisti Pertti Hurmalainen, pasuunan soittaja Hannu Lehtonen, rumpali Jari Unha, sekä korkeatasoiset puolalaislähtöiset muusikot; laulaja-kosketinsoittaja Edward Stycz ja saksofonisti-huuliharpisti Lucjan Czaplicki. Yhtyeen jäsenistöä on vuosikymmenten varrella vaikuttanut pitkän linjan muusikoina aina TV2:n viihde- ja studio-orkestereista teatteriorkesterien kautta Sammy Babitzinin, Markku Aron, Bianca Moralesin ja Sonja Lumpeen taustayhtyeisiin saakka.

Kari Kantalaisen tuottama albumi sisälsi neljä Vesa Majasen suomeksi kääntämään funk-soul-hittiä ja viisi yhtyeen omaa tuotantoa olevaa kappaletta. Stevie Wonderin “Boogie On Reggae Woman”, “Kun tulin Stadiin” -muodossa äimistyttää musiikillisella freesiydellään, vaikka Styczin lipevähkö polski-aksentti pistääkin näin vuosikymmenten jälkeen hymyilyttämään. Toisaalta herran vibraatossa on myös jotain baddingmaista aistittavissa. Bobby Womackin “I Can Understand It” -käännös, “Fantastinen nainen” saa puolestaan ytyä Carlos Santanan kolmoslevyn kaltaisesta lattarihurmoksesta. Roger Hawkinsin ja Dean Penn:in “I Can’t Stop (No, No, No)” toimii kelvollisesti, vaikka Vesa Majasen käännös “Malta en (LOPETTAA)” ei olisikaan kestänyt ajan hampaan kuluttavaa purentaa. Albumin nimibiisi on taas hyvin uskollisesti alkuperäiselle versiolle toteutettu käännöscover Otis Reddingin “Sittin’ On A Dock Of A Baysta”.

Yhtyeen omista biiseistä mukaansatempaavimnat “Täältä ikuisuuteen” ja “Svengikone” toimivat mallikkaasti maailmanluokan lainakappaleiden kyljessä. “Hellyys rajaton” on Jethro Tullin kiharaisesta soitannosta muistuttava styge. Instrumentaalissa “New Production” Raivion soolokitaristin taidot pääsevät puolestaan kunnolla oikeuksiinsa. Albumin päättävä kakofonisuuden ja mielipuolisuuden kanssa flirttaileva “Pluto” on puolestaan kotimaan kielisen funk-rockin peruskallio, joka oli järkähtämättä täällä jo yli 20 vuotta ennen kuin Tehosekoitin villitsi sillä nuorison ja lanseerasi siitä kaupallisen viihteellisen tuotteen.

Amerikan mallin viihdepitoinen mutta elinvoimainen funk-soul meininki höystettynä brittityyppisellä kokeellisuudella oli tyylillisesti aikansa kekkoslovakian musiikkimarkkinoille turhan eksoottista ja kansainvälistä tarjontaa. Parin epäonnisen käänteen myötä BASF -levymerkin julkaisema albumi jäi olemattoman promootioarvon vuoksi aikalaistensa menestysteosten varjoon ja unohtui nopeasti. Tietyissä piireissä se kasvoi kuitenkin keräilijäharvinaisuudeksi.

Nyt 47 vuotta myöhemmin sitä taas saa ja huomattavasti avoimemmassa musiikillisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä. Kiitos Svart Recordsin.

4/5