Ufomammut tömistelee kohti Suomea

Toukokuussa viidennen albuminsa, yhden 45-minuuttisen eepoksen käsittävän Even julkaissut, massiivisia riffejä ja hämärää psykedeliaa yhdistelevä Ufomammut-trio saapuu vihdoin ensimmäistä kertaa Suomeen. 8.9.-11.9. välille ajoittuvan kiertueen on järjestänyt keväällä Nadjan ja Church of Miseryn Suomeen tuonut Blow Up That Gramophone -tuotantotoimisto. Sludge-parrat ja stoner-hipit kiittävät. Oheisessa haastattelussa äänessä ovat yhtyeen kaikki kolme jäsentä eli Urlo (basso, vokaalit, syntikat ja efektit), Poia (kitara, syntikat ja efektit) ja Vita (rummut).

Millä tavoin Ufomammut on kehittynyt bändin aloitettua toimintansa vuonna 1999?

Vita: Lavalla on enemmän tunnetta ja esiintyminen on helpompaa kuin 11 vuotta sitten, koska tunnemme toisemme paremmin. Keskeisin kehitys liittyy kuitenkin tapaan jolla äänitimme viimeisimmät levymme. Äänittäjänämme toimiva Lorenzo Stecconi osaa ensinnäkin löytää juuri haluamamme soundin ja toiseksi teknologia on kehittyneempää kuin 11 vuotta sitten.
Urlo: Mielestäni olemme kehittyneet myös säveltäjinä, mikä paljolti johtuu siitä että välillämme vallitsee parempi henki. Olemme muuttuneet paljon Even myötä ja olemme tietoisempia siitä, mitä Ufomammut on.

Miten aikaansaatte murskaavan raskaan, mutta silti psykedeelisen huuruisen soundinne?

Vita: Raskaammalla mahdollisella soundilla peitämme teknisen taitamattomuutemme. Hahaa!
Urlo: Se on vuosien tutkimustyön, sekä juuri oikeiden soittimien ja juuri oikeiden efektien tulosta.
Poia: Se on sekoitus vintage-laitteistoa ja modernia teknologiaa.

Miten kuvailisitte sävellysprosessia?

Urlo: Musiikki tulee luonnostaan. Meillä ei ole suunnitelmia tai linjanvetoja. Evellä työskentelimme paljon äänikerrostumien kanssa ja kokeilimme kasvattaa ääntä eri tavoin.
Poia: Musiikillinen maisemamme on aina ollut raskas ja psykedeelinen. Itse tykkään antautua musiikin vietäväksi, antaa sen johdattaa eri paikkoihin ja mielentiloihin. Yritämme Ufomammutissa luoda otollisen atmosfäärin juuri tuollaiselle heittäytymiselle ja teemme sitä yhä fokusoituneemmin ja fokusoituneemmin. Prosessia voisi kuvailla “aseiden teroittamiseksi”.
Vita: Tapamme luoda musiikkia on erittäin yksinkertainen. Improvisoimme yhdessä ja kun löydämme hyvän riffin tartumme siihen, kehitämme sitä eteenpäin ja luomme sille kontekstin. Kun olemme kaikki tyytyväisiä lopputulokseen, siitä tulee Ufomammut-kappale.

Kuinka pitkään työstitte Eveä?

Vita: Prosessi oli nopea. Äänitykset saatiin valmiiksi parissa kuukaudessa. Astuimme studioon tietämättä lainkaan millainen Evestä tulisi. Viikon jälkeen olimmekin jo valmiita ja sen jälkeen työstimme Lorenzon kanssa lopullista äänimuotoa.
Poia: Näimme paljon aikaa ja vaivaa kappaleen “veistämiseen” tiettyyn muotoon ja pituuteen. Pyrimme yksinkertaisuuteen leikkaamalla turhia osioita pois, mikä itse asiassa olikin melko monimutkaista.

Minkälaista oli työstää yhtä pitkää kappaletta, usean lyhyemmän sijasta?

Urlo: Ideana oli Pink Floydin Meddlen inspiroimana työskennellä yhden pitkän kappaleen ja muutaman lyhyemmän parissa. Ryhdyimme muokkaamaan aikaisemman yhtyeemme Judy Cordan ajoilta peräisin olevaa biisiaihiota. Pikkuhiljaa se kasvoi pidemmäksi ja siihen sulautui monia uusia osioita. Kun kestoa oli noin 40 minuuttia tajusimme että tämä on täydellinen tällaisena yhtenä pitkänä raitana. Siitä tuli Eve.
Poia: Yhden kappaleen konseptista saattaa helposti tulla kompastuskivi. Yritimme välttää monotonista temaattisuutta ja saada mukaan niin paljon variaatiota kuin mahdollista.

Kertokaa miten päädyitte levyn teemaan? Eve viitannee 1. Mooseksen kirjan ensimmäiseen naiseen, eli Eevaan?

Urlo: Miettiessäni lyriikoita mieleeni juolahti ajatus Eevasta tiedontuojana; hänen kamppailu luojaansa vastaan, “pako” Eedenistä ja myöskin kuinka vahva ja kaunis nainen hän on. Se ei kyllä sinänsä ole raamatullinen viittaus. Eve on kuu ja auringonpimennys – jotain ihmeellisen harvinaista ja pelottavaa samanaikaisesti.
Poia: Eve on maailma nähtynä yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Kyse on pyrkimyksestä löytää oma polkunsa kohti tietoa sekä kapinasta valmiiksi määriteltyjä dogmeja vastaan.

Mitä uskonto merkitsee teille?

Vita: Uskon luontoon. En jumaliin enkä paholaisiin. On äärimmäisen typerää elää alituisessa piinassa ajatellen että tuolla jossain on joku Jumala joka on valmiina rankaisemaan sinua.
Urlo: En usko mihinkään uskonnollisessa tekstissä kuvattuun jumalaan, mutta sanoituksissa leikin mielellään erinäisten konseptien kanssa.
Poia: Uskonto on ihmisen luomaa kirjallisuutta. Jumalat ja demonit asuvat ainoastaan mielissämme.

Mikä Malleus oikein on?

Urlo: Malleus, johon minä ja Poia kuulumme, on Ufomammutin visuaalisen ilmeen luoja. Malleus on aina keikoilla läsnä taustoina lavalla ja Suomessa myös julisteiden muodossa.
Poia: Minä ja Urlo perustimme Malleuksen, joka alun perin oli nimeltään Doctor Genialis, melkein 20 vuotta sitten ja se on siitä saakka ollut kiinteä tekemäämme musiikkia täydentävä osa.

Pyöritätte myös Malleuksena Supernatural Catia, joka lienee ainoita doom/stoner/psykedelia-akseliin erikoistuneita levy-yhtiöitä Italiassa. Kertokaa hieman siitä.

Poia: Haluamme pitää niin avoimen mielen kuin mahdollista. Toivomme että ihmiset perustaessaan uusia yhtyeitä pyrkivät löytämään oman tiensä luoda musiikkia, välttäen stereotypioita ja genresidonnaisuutta.
Urlo: Italiassa on todella hyviä bändejä. Yksi suosikeistani on Morkobot, joka on yksi maailman uniikeimmista yhtyeistä. Ja ne ovat Supernatural Catilla. En voisi enempää vaatia.

Mikä oli periaatteena perustaessanne lafkaa?

Poia: Halusimme täydellisen levymerkin itsellemme ja bändeille joista pidämme. Pääajatuksena oli palauttaa musiikki juurilleen. Nykymaailman virtuaalisuuden huomioiden pyrimme lisäämään fyysisen esineen painoarvoa ja soveltaa samaa Malleus-henkeä levy-julkaisuihin. Normaalien cd-versioiden lisäksi teetämme aina rajoitettuja, käsintehtyjä vinyylipainoksia.

Pidättekö vinyylialbumeja eräänlaisina artefakteina?

Poia: Tottakai. Vinyylit pistävät kuuntelemaan musiikkia eri tavalla. Se on moniaistillinen kokemus. Kuuntelet musiikkia, katselet kansikuvaa ja hypistelet koko pakettia kädessäsi. “Näet” ja tunnet musiikin.

Ufomammut kuulostaa täydelliseltä b-leffan nimeltä. Oletteko koskaan miettineet vaikkapa lyhytelokuvan tekemistä ja asiankuuluvan soundtrackin säveltämistä?

Vita: Haluaisin kovasti olla kauhuelokuvan ääniraidalla sillä se on suosikkini elokuvagenreistä.
Poia: Olet oikeassa, se olisi täydellinen nimi b-elokuvalle. “The Invasion of Ufomammut” -tulossa pian…
Urlo: …Suomeen!

Onko teillä mitään ennakko-odotuksia ensimmäiseen Suomeen kiertueeseenne liittyen?

Poia: Tiedämme että Suomessa on joukko ihmisiä jotka ovat seuranneet Ufomammutin tekemisiä jo vuosikausia. Toivottavasti ne tulevat keikalle eivätkä pety kun olemme niin rumia äijiä!

Ufomammut kiertää Suomea seuraavanlaisesti:

Ke 8.9.2010 Kuudes Linja, Helsinki
To 9.9.2010 Lutakko, Jyväskylä + Demonic Death Judge
Pe 10.9.2010 Nuclear Nightclub, Oulu
La 11.9.2010 S-Osis, Turku

http://www.ufomammut.com/
http://www.myspace.com/ufomammut
http://www.myspace.com/demonicdeathjudge
http://www.blowup.fi/

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.