Brittiläinen konemusiikin pioneeriryhmä The Prodigy saapuu konsertoimaan Suomeen. Yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 26. toukokuuta. Yhtye valmistelee parhaillaan uutta albumiaan, jonka on määrä valmistua vielä kuluvan vuoden aikana. Helsinkiin on tulossa jättimäinen valoshow ja äänentoisto sekä livebändi, joka täydentää The Prodigyn alkuperäiskolmikkoa. Konsertin lipunmyynti alkaa maanantaina 2. huhtikuuta.
The Prodigyn kokoonpanossa vaikuttavat nykyään alkuperäisjäsenet Liam Howlett, Maxim Reality sekä yhtyeen videoistakin tuttu tanssija Keith Flint. Yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla “Experience”-albumillaan, josta julkaistiin mm. hyvin menestynyt “Outer Space” -single. Muita The Prodigyn tunnetuimpia biisejä ovat mm. “No Good (Start The Dance)”, “Voodoo People”, “Poison”, “Firestarter” sekä brutaalilla videolla aikoinaan shokeerannut “Smack My Bitch Up”.
Tääsä kuitenkin poiminta uusimmalta levyltä.
[youtube xMVTKOoy1uk]
KEIKKA
La 26.5.2012 Helsinki, Jäähalli
LIPUT
alkaen 49€ + toimituskulut Tiketistä
Lipunmyynti alkaa ma 2.4.2012 klo 9.00