The Gypsy Queens saapuu Suomeen

Italialaisen laulajan, englantilaisen kontrabasistin, meksikolaisen rumpalin, yhdysvaltalaisen saksofonistin ja norjalaisen kitaristin muodostama The Gypsy Queens saapuu ensi vuoden alussa Helsinkiin. Yllätyssuosioon noussut kokoonpano soittaa ensimmäisen Suomen-konserttinsa Savoy-teatterissa sunnuntaina 17. helmikuuta.

Italialaissyntyisen laulaja-kitaristin Didier Casnatin johtama The Gypsy Queens aloitti uransa 2000-luvun alussa lainamateriaalia esittävänä katusoittoryhmänä. Sittemmin viihteellistä pop-musiikkia soittava yhtye on siirtynyt kaduilta konserttilavoille ja viimeisten vuosien aikana kokoonpano onkin esiintynyt satoja kertoja ympäri maailmaa.

[youtube 8fkqiQzO19s]

The Gypsy Queensin marraskuussa julkaistu nimetön debyyttialbumi on noussut hitiksi erityisesti Iso-Britanniassa. Aikaisemmin muun muassa Joni Mitchellin ja Herbie Hancockin kanssa työskennelleen Larry Kleinin tuottamalla levyllä vierailevat esimerkiksi jazz-laulaja Madeleine Peyroux, pianisti Booker T ja Crosby, Stills and Nash -kokoonpanosta tuttu Graham Nash.

Konserttiin ei ole ikärajaa, mutta Savoy-teatterin yhteydestä löytyy anniskeluravintola.

KEIKKA
Su 17.2.2013 Helsinki, Savoy-teatteri

LIPUT:
Myyntiin Ti 11.12.2012 klo 9.00
25 EUR +toimituskulut. Ennakko: Lippupalvelu

www.savoyteatteri.fi


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.