Tag: Urbaani kesäloma
-
Turussa vietetään jälleen Urbaania kesälomaa
Vuoden 2013 Urbaani kesäloma –kaupunkifestivaali käynnistyy 12. kesäkuuta. Alun perin Brinkkalan pihassa vuodesta 2009 alkaen järjestetty Urbaani kesäloma jatkaa viime vuonna alkanutta laajenemistaan koko Turun kattavaksi kaupunkifestivaaliksi. Idea uudelle, matalan osallistumiskynnyksen kaupunkifestivaalille lähti tarpeesta saada Turun kesään helposti lähestyttäviä kulttuuritapahtumia. Esimerkkiä on otettu alkuaikojen DBTL:n ja vuosikymmenen takaisten Puolalanpuiston ilmaiskonserttien hengestä. Lisäksi pyrkimyksenä on tutustuttaa epäkaupallisen […] -
Turun Urbaanin kesäloman elokuun ohjelma julki
Vaihtoehtoisen Urbaani kesäloma -kaupunkifestivaalin esiintymislavoille nousevat 1.-5. elokuuta muun muassa Noitalinna Huraa! -taustainen popryhmä Musta Köksä, australialais-suomalainen akustinen duo Satuo, kodinhoitovälinemusiikkiyhtye Cleaning Women, instrumentaalisen tunnelmamusiikin suurvisiirit Nieminen & Litmanen sekä yhdeksännaisinen kabareeryhmä Kitkerät Neitsyet. Musiikin ohella festivaalikävijät pääsevät nauttimaan kaitafilmeistä, sisä- ja ulkopeleistä, burleskista ja paljosta muusta. Tapahtumapaikkoihin lukeutuvat esimerkiksi Martin kulttuuriolohuone, Turun Sarjakuvakauppa, Kulmabaari, […] -
Urbaani kesäloma käyntiin tänään Turussa
Alun perin Vanhan Suurtorin aluetta elävöittämään vuonna 2009 kehitetty Urbaani kesäloma -festivaali laajenee Kirjakahvilasta ja Brinkkalan pihasta koko Turkuun. Kolmena kesäviikkona järjestetään betoniviidakkoon jämähtäneille kesälomalaisille monenmoista rientoa bändikeikoista elokuvanäytöksiin ja taidenäyttelyistä improvisaatioteatteriin. Idea tapahtumalle lähti tarpeesta saada Turkuun matalan osallistumiskynnyksen kulttuuritapahtumia alkuaikojen DBTL:n ja esimerkiksi vuosikymmenen takaisten Puolalanpuiston ilmaiskonserttien hengessä. Uudistuneella Urbaanilla kesälomalla ei ole […]