Tag: Tindersticks

  • Pitkän linjan indierock-yhtye Tindersticks pitkästä aikaa Suomeen

    Pitkän linjan indierock-yhtye Tindersticks pitkästä aikaa Suomeen

    Tummasävyisen vaihtoehtorockin kestosuosikki Tindersticks palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen Suomeen. Savoy-teatterissa sunnuntaina 9. helmikuuta toteutuva konsertti on osa marraskuussa ilmestyvän ”No Treasure But Hope” -albumin julkistuskiertuetta. Tunnelmallisen indierock-illan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 27. syyskuuta. Indierockin merkittävimpiin toimijoihin lukeutuva, Nottinghamissa 1990-luvun alussa perustettu Tindersticks tunnetaan erityisesti vokalisti Stuart Staplesin muun muassa Scott Walkerin ja Leonard […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.