Tag: symphonic metal
-
Uudistuneet Kamelot ja Leaves’ Eyes näyttivät kaapin paikan HIM-miesten tuoreelle Flat Earth -kokoonpanolle
Kamelot, Flat Earth & Leaves’ Eyes Pakkahuone, Tampere, 26.9.2018 Voimametallin ykkösketjussa 1990-luvulta saakka pysytellyt Kamelot toi syyskuun lopussa The Shadow Theory -maailmankiertueensa myös Helsinkiin ja Tampereelle. Noise.fi kävi katsastamassa bändin nykykunnon Tampereen Pakkahuoneella, joka oli keskiviikkoiltana arviolta puolillaan porukkaa. Ennen Kamelotia lavalle nousivat viikinkimetallibändi Leaves’ Eyes ja HIM-yhteyksistään tunnettu vaihtoehtorocktulokas Flat Earth. Leaves’ Eyes Huom! […] -
Within Temptation saapuu ensi vuonna Espoon Metro Areenalle
#withintemptation -
Hollantilainen Epica tuo sinfoniametallinsa Tavastialle
#epica -
Nightwish, Children Of Bodom ja Sonata Arctica tarjosivat unohtumattoman show’n
Nightwish Children Of Bodom Sonata Arctica Ratina, Tampere 31.7.2015 Nightwishin vaiheikkaan uran yksi kovimmista koitoksista häämöttää ensi joulukuussa, kun elämysmetallin lippulaiva valloittaa Lontoon Wembleyn (ei sentään stadionia, vaan sen vieressä olevan hallin). Hyvänä harjoituksena tätä silmällä pitäen toimi remontissa oleva Tampereen Ratinan stadion, jossa Nightwish tarjoili pian parikymmenvuotisen uransa toistaiseksi suurimman konserttiproduktion kaikilla mausteilla. Melko […] -
Nykyisen Nightwish-vokalisti Floor Jansenin oma bändi saapuu lämppäämään Kamelotia
Hollantilainen Revamp, jonka nimi viime aikoina on tullut yleisemminkin tutuksi sen vokalistin Floor Jansenin liityttyä Nightwishin keulille, saapuu myös Suomeen Silverthorn Over Europe 2013 -kiertueen lämppärinä. Kiertuetta tähdittää amerikkalainen melodisen metallin kärkipää ryhmä Kamelot. Kiertue pysähtyy Tampereen Pakkahuoneella 6.11. ja seuraavana päivänä Helsingin Nosturissa. KONSERTIT Ke 6.11.2013 Pakkahuone, Tampere To 7.11.2013 Nosturi, Helsinki LIPUT Ennakkoliput […] -
Tankian saapuu Suomeen myös toisen kerran tänä vuonna, SOAD:n keikan lisäksi soolona sinfoniaorkesterin kera
System of a Downin kesäkiertueen päätyttyä armenialais-amerikkalaisen yhtyeen laulaja Serj Tankian saapuu Suomeen soolokiertueellaan. Sunnuntaina 29. syyskuuta laulaja/lauluntekijä konsertoi 52-jäsenisen sinfoniaorkesterin kanssa Hartwall Areenalla, josta rakentuu verhoiluilla 2500 hengen amfiteatterinomainen tila. Tässä erityisratkaisussa lava asettuu permannon puoliväliin, joten yleisö pääsee tunnelmoimaan lähelle artistia. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 20. toukokuuta Lippupisteessä. Nykyisin Uudessa Seelannissa asuva Serj […] -
Epica saapuu Suomeen
Sinfonisen ja eeppisen metallin kärkikastiin viime vuosian kiilannut hollantilainen Epica saapuu Nosturiin toukokuun 30. päivä. Epicajuhlisti juuri äskettäin kymmenvuotista taiteilijauraansa massiivisella juhlakonsertilla Eindhovenissa 70-henkisen orkesterin ja kuoron kera. Epican tuorein albumi on viime vuonna julkaistu “Requiem for the Indifferent”. [youtube dNoTvg0t52c] KEIKKA To 30.5.2013, Nosturi, Helsinki LIPUT Ennakkoon 25 e / VIP-lippu* 50 e. (Ennakkolipunhintaan […] -
Kamelot saapuu kahdelle keikalle Suomeen
Eeppisen ja melodisen metallin kärkinimi, amerikkalainen Kamelot saapuu marraskuussa Suomeen kahdelle keikalle. Yhtye nähdään Tampereen Pakkahuoneella 6. marraskuuta ja seuraavana päivänä Helsingin Nosturissa. Yli 20-vuotisen uran tehnyt Kamelot on julkaissut kymmenen studioalbumia, joista viimeisimpänä viime syksynä ilmestynyt “Silverthorn”. [youtube LvWT-7l6vJU] KONSERTIT Ke 6.11.2013 Pakkahuone, Tampere To 7.11.2013 Nosturi, Helsinki LIPUT Ennakkoliput Tiketistä ja Lippupalvelusta alkaen […] -
Kiinnostaako sinua vielä miltä Nightwish kuulostaa uuden vokalistinsa kanssa, nyt on tarjolla Hartwall Areenan keikalta kunnon livevideokin
Nightwishin uuden vokalistin Floor Jansenin vedoista ei liikaa ole ollut saatavilla näytteitä. Nyt on kuitenkin Hartwall Areenan keikalta pantu tarjolle I Want My Tears Back -biisistä hyvälaatuinen livevideo. Ainakin henkilokohtaisesti olen sitä mieltä, että nyt Nightwishillä on ensimmäistä kertaa oikeasti metallibändille oikean henkinen vokalisti, Jansen näyttää olevan oikeasti luonteva tällaisen musiikin keulilla. [youtube kG-ahEP3EF0#!] Imaginaerum-leffa […] -
Nightwishin tulevan Imaginaerum-elokuvan traileri julki
Nightwishin marraskuun 23. ensi-iltansa saavasta Imaginaerum-elokuvasta on nyt julkaistu traileri. Melko hienon näköistä jälkeä tuo traileri lupailee tästä unimaailmaan sijoittuvasta elokuvasta. Imagigaerum kertoo tarinan vanhasta säveltäjästä, joka kärsii dementiasta. Hän on taantunut lapseksi eikä muista käytännössä mitään aikuisiästään. Jäljellä on vain kymmenvuotiaan pojan mielikuvitus. [youtube 7Tn_ZgUmUTU] Elokuva esitetään ennakkoon marraskuun 10. Hartwall Areenalla Helsingissä, jossa […] -
Nightwishin Imaginaerum-elokuva julkistetaan suurkonsertissa
Nightwishin odotettu Imaginaerum-elokuva saa lentävän lähdön lauantaina 10. marraskuuta Helsingin Hartwall Areenalla. Yleisö saa samana iltana kokea sekä yhtyeen suurkonsertin että elokuvan maailmanensi-illan. Maailmanlaajuisesti odotettu Nightwishin Imaginaerum on musiikkifantasia, joka henkii David Lynchin, Neil Gaimanin ja Cirque du Soleilin maailmoja. Elokuva on innovatiivinen yhdistelmä tarinaa ja musiikkia, eriskummallinen kertomus mielikuvituksen voimasta ja siitä, mikä elämässä […] -
Amberian Dawn: Circus Black – sinfonista power metalia parhaimmillaan
Amberian Dawn on kuin huomaamatta saavuttanut neljännen pitkäsoiton virstanpylväälle. Vuonna 2006 perustettu bändi aloitti suoran power metalin saralta, mutta sittemmin ilmaisuun on hiipinyt entistä enemmän sinfonisen metallin piirteitä, joten vertailut siihen ”suureen kotimaiseen” ovat olleet väistämättömiä – ja myös turhia. Kaikki kappaleet ovat lähtöisin tuttuun tapaan kosketinsoittaja/kitaristi Tuomas Seppälän kynästä, ja tällä kertaa Seppälän visiot […]