Tag: rautalanka

  • Inginmaan sädehtivää lumovoimaa Espoon Kannusalissa 27.3.2026

    Inginmaan sädehtivää lumovoimaa Espoon Kannusalissa 27.3.2026

    Kotimaisen pop-jazzin tyylitajuisimpien ja karismaattisimpien artistien joukkoon vaivihkaa viimeisen vuosikymmenen aikana hivuttautunut Anna Inginmaa yhtyeineen hurmasi vähäeleisen intensiivisellä konsertilla Espoon Kannusaliin perjantaina 27.3. paikalle vaivautuneen väen. Siinä tämänkertainen Noisen keikkaraportin aihe. Toisen kokopitkän sooloalbuminsa, “Yhdeksän elämää” helmikuussa julkaissut tanssija-laulajatar saapui Espooseen albuminsa promootiokiertueen kolmannella keikalla. Illan aikana säteilevän karismaattinen Inginmaa esitti kyseisen albumin kokonaisuudessaan, minkä […]

  • Viikate: Petäjäveräjät – Mustavalkorainaa ja rutiinilaukkaa

    Viikate: Petäjäveräjät – Mustavalkorainaa ja rutiinilaukkaa

    Spinefarm Records, 2012 Kouvola-Lahti-akselin hirtehisen säröhiskelmäorkesterin uranuurtajan, Viikateen herrasmiehistö ruotii kansan syvien rivien ja rivien välien ajatuksia nyt jo yhdeksättä kertaa pitkäsoiton muodossa. Yhtyeen perusvarma, tuttu ja turvallinen, radiosoittoa reilusti osakseen saanut ja saava raskasrautalankapoljento on kasvanut vuosien saatossa niin taatuksi tavaramerkiksi, että yhtyeen kappaleen pärähtäessä soimaan pelimannit tunnistaa Viikatteeksi täysin vaivatta, ensisoinnuista lähtien. Levyn avaava […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.