Tag: pop

  • These New Puritans saapuu Suomeen

    These New Puritans saapuu Suomeen

    Omintakeista indierockia, taidepopia, hip hopia ja jopa post-punkia yhdistelevä brittiläinen These New Puritans saapuu Suomeen lokakuussa. Kesällä uuden levynsä ”Field of Reeds” julkaissut yhtye esiintyy Nosturissa, Helsingissä, torstaina 31. lokakuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 6. syyskuuta Tiketissä. Brittilehdistö on seurannut bändin tekemisiä tarkkaan, sillä These New Puritans on ollut uransa alusta alkaen hankala laittaa […]

  • Jonna Tervomaa palaa viiden vuoden tauolta

    Jonna Tervomaa palaa viiden vuoden tauolta

    Vuoden 2008 joulukuussa Jonna Tervomaa jätti hyvästit aktiiviselle keikkailulle kahden Aleksanterin teatterin konsertin myötä. Nyt lähes viiden vuoden keikkatauon ja kuuden vuoden levytystauon jälkeen Jonna Tervomaa palaa kuvoihin uuden albumin voimin. Tulevan levyn ensimmäinen singlejulkaisu ”Minä toivon” on juhlinut Suomen radiosoittolistan top-kympissä jo kohta neljän kuukauden ajan ja tuorein on kakkossingle ”Tikapuut”. Pitkään odotettu kuudes […]

  • Lo-fi-artisti Waxahatchee saapuu Suomeen

    Lo-fi-artisti Waxahatchee saapuu Suomeen

    Alabamalaissyntyisen Katie Crutchfieldin muodostama Waxahatchee saapuu Suomeen syksyllä. Raa’an tyylikkäillä lo-fi-soundeillaan ja tunnustuksellisilla indiepop-kappaleillaan hehkutusta kerännyt artisti keikkailee Helsingissä Kuudennella Linjalla torstaina 31. lokakuuta kiinnostavia uusia tulokkaita esittelevällä Novus-klubilla. Keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 26. elokuuta Tiketissä. Tämä vuosi on ollut Waxahatcheelle varsin kiireinen. Kakkosalbumi ”Cerulean Salt” sai heti Yhdysvaltojen julkaisunsa jälkeen varsin mairittelevia arvioita […]

  • Kauko Röyhkä jatkaa Oulu-saagaa, nyt kaunis ja nuori Mancini saapuu hurmaamaan kylän naiset

    Kauko Röyhkä jatkaa Oulu-saagaa, nyt kaunis ja nuori Mancini saapuu hurmaamaan kylän naiset

    Kauko Röyhkältä ilmestyy kuluvan syksyn aikana uusi romaani Poika Mancini sekä viime vuoden paluukeikoilta nauhoitettu Kauko Röyhkä & Narttu -livealbumi Pois valoista. Tämän lisäksi suomalaisen rockmusiikin legenda nähdään mittavalla konserttikiertueella Suomessa, joka alkaa 14.9. Porvoon Taidetehtaalta ja päättyy lokakuun 10. Helsingin Tavastia-klubille. Ennakkomakua kaikista kolmesta on saatavilla 12.9. Helsingissä Bar Loosessa, jossa juhlistetaan molempien julkaisuiden […]

  • Monsters of Popin ohjelma valmis, juuri sopivasti festareiden avauspäivänä

    Monsters of Popin ohjelma valmis, juuri sopivasti festareiden avauspäivänä

    Vuoden 2013 Monsters of Popin ohjelma on nyt valmis. Artistikattauksen täydentävät Phantom, Räjäyttäjät, Muuan Mies ja Polar Motor. Helsinkiläinen Phantom on yksi viime vuosien puhutuimmista kotimaisista tulokkaista. Kaksikon Scars-single keräsi ilmestyessään vuonna 2012 laajalti huomiota kansainvälisesti, eikä vähiten Pitchforkin ja The XX -yhtyeen antamien kehujen vuoksi. Phantom esiintyy Monsters of Popissa Klubilla lauantaina 21.9. Monsters […]

  • Depeche Mode saapuu Suomeen

    Depeche Mode saapuu Suomeen

    Alkuvuodesta kolmannentoista albuminsa ”Delta Machine” julkaissut brittiläinen Depeche Mode saapuu pitkän odotuksen jälkeen jälleen Suomeen. Yhtye astuu parrasvaloihin Helsingin Hartwall Areenalla sunnuntaina 15. joulukuuta. Liput tulevat myyntiin tiistaina 6. elokuuta Lippupisteessä. Yli 30-vuotisen uran tehnyt Depeche Mode on alati uudistumaan kykenevä musiikillinen kameleontti. Yhtyeen blues-vaikutteinen, ajoittain goottilaiseen synkkyyteen vajoava techno-pop on onnistunut ylittämään sukupolvien väliset […]

  • Skottiyhtye The View saapuu Suomeen

    Skottiyhtye The View saapuu Suomeen

    Skotlantilainen indie rock-yhtye The View saapuu keikalle Helsinkiin osana Euroopan kiertuettaan. Punkia, popia ja kelttifolkiakin musiikissaan yhdistelevä bändi nousee Kuudennen Linjan lauteille perjantaina, 1. marraskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 26. heinäkuuta Tiketissä. Vuonna 2005 perustettu The View syöksähti suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2007 Mercury-ehdokkaaksi nousseella debyyttialbumillaan, ”Hats Off To The Buskers”. Bändin punkin, popin […]

  • Tanita Tikaram saapuu Vanhalle

    Tanita Tikaram saapuu Vanhalle

    Tummasta ja sävykkäästä äänestään tunnettu laulaja-lauluntekijä Tanita Tikaram saapuu syksyllä Suomeen. Brittilaulajatar konsertoi Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla lauantaina 19. lokakuuta osana Euroopan-kiertuettaan. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 15. heinäkuuta Lippupalvelussa. Tanita Tikaramin ura alkoi vuonna 1988 julkaistulla ”Ancient Heart” -albumilla. Levyn ensimmäinen single, ”Twist In My Sobriety”, oli valtava maailmanlaajuinen hitti, joka nosti albumin brittilistojen kärkeen. Levy […]

  • Kanadalainen “Pitchfork”-suosikki Majical Cloudz saapuu Suomeen

    Kanadalainen “Pitchfork”-suosikki Majical Cloudz saapuu Suomeen

    Indie-yleisön vahvasti vakuuttanut Majical Cloudz saapuu Suomeen syksyllä. Viileän elektronisella soundillaan mm. Pitchforkissa kehuja kerännyt kanadalaisbändi keikkailee Helsingissä Kuudennella linjalla torstaina 24. lokakuuta kiinnostavia uusia tulokkaita esittelevällä Novus-klubilla. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 10. heinäkuuta. Devon Welshin ja Matthew Otton muodostama Majical Cloudz yhdistelee musiikissaan uneliaita syntikoita, pehmeitä elektro-rytmejä ja pop-melodioita. Yhtyeen tuoreen ”Impersonator”-albumin […]

  • You/Me matkalla unenomaisessa kesäyössä

    You/Me matkalla unenomaisessa kesäyössä

    Asko (yhtyeestä 22-pistepirkko) ja Marjatta soittavat “vienoa psykedeelistä elektronista poppia roland grooveboxi -maisemilla ja fender duo sonic -säikeillä”, molempien laulaessa mukana. He ottavat mukaan soittamiseensa mielellään kuvataiteilijoita visuaalisten materiaaliensa kanssa (esim. Oliver Whitehead ja Dave Berg). Kuvat ja musiikki voivat muodostaa ristiriitaa tai ylenpalttista synkronisaatiota. You/Me pitävät itseään vapaasti leijailevaksi kokeilevaksi duoksi, liikkuen eri elementtien […]

  • Icona Pop perui Ruisrock-keikkansa, tilalle britti Little Boots

    Icona Pop perui Ruisrock-keikkansa, tilalle britti Little Boots

    Järjestyksessään 44. Ruisrock käynnistyy tänään, portit aukeavat festarikansalle tänään neljältä. Viikonlopun aikana festivaalilla nähdään viidellä lavalla yhteensä 63 artistia ja runsaasti alueohjelmaa. Festivaaliorganisaatio sai kalkkiviivoilla tiedon, että ruotsalaisyhtye Icona Pop joutuu perumaan keikkansa Ruisrockissa odottamattomien aikataulusyiden vuoksi. Festivaali on saanut erittäin lyhyellä varoitusajalla korvaajaksi brittiläisen elektropop-artisti Little Bootsin, joka esiintyy Icona Popin paikalla Louna-lavalla lauantaina […]

  • Juhannus Himoksella – aurinkoista suomipopin juhlaa

    Juhannus Himoksella – aurinkoista suomipopin juhlaa

    The Voice Juhannus HimosFestival 20.-22.6.2013 Jo vuodesta 1999 Jämsässä järjestetty Himosfestival vietti tänä kesänä 15-vuotisjuhlaansa. Saksalainen Scooter oli festivaalien ainoa ulkomaalaisvahvistus, muuten alueen kahdella lavalla esiintyivät kotimaiset ykkösartistit. The Voice Juhannus HimosFestivalin lisäksi Himoksella järjestetään tänä kesänä myös Iskelmä-festivaali, Pipefest sekä ensimmäistä kertaa järjestettävä Jysäri. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävässä Jysärissä on esiintymässä eurodance-musiikin kärkinimiä Hausmyllystä […]

  • Anthem Life : Sins of Salvation – Kotimaisen metallirockin uusinta aaltoa

    Anthem Life : Sins of Salvation – Kotimaisen metallirockin uusinta aaltoa

    (omakustanne 2013) Läntiseltä Uudeltamaalta ponnistava, vuonna 2008 perustettu, nuorista miehistä koostuva Anthem Life soittaa kevyin pop-vivahtein kuorrutettua metallista rockia. Kuluvan vuoden Suomen Emergenza-bändikisan finaaliin selviytyneen yhtyeen viisi kappaletta sisältävä Debyytti-EP Sins of Salvation on voimakas pakkaus tehokkaan turvallista metallirockia. Yhtyeen kappaleet varioivat pop-rockista moderniin metalliin hyödyntäen tehokeinonaan myös death-metallin kanssa flirttailevia lauluosuuksia. Yhtyeen kappaleentekotaito on […]

  • Juhannus 2013 – Paljon vanhaa, jotain uutta

    Juhannus 2013 – Paljon vanhaa, jotain uutta

    Jos perinteinen mökkeily ei tänä juhannuksena houkuttele, löytyy Suomesta useita erilaisia juhannusfestivaaleja juhlittaviksi. Tarjonta ei ehkä ole kaikkien aikojen laajin, mutta jokaiselle löytyy taatusti jotain. Melko perinteinen festarikattaus – Nummirockissa metallia, Kalajoen Juhannuksessa ysäriä ja poppia, ja lisäksi muutamat kemut joita tähdittävät perinteiset suomipop- ja rockbändit. Kaivatun piristysruiskeen viikonlopulle tuo Tampereen uusi kaupunkifestari Valtteri-festivaali, jonka […]

  • Alicia Keys saapuu Flow’hun

    Alicia Keys saapuu Flow’hun

    Sielukkaan r&b:n ja suurieleisen popin supertähti Alicia Keys saapuu ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen Suomeen ja esiintyy Helsingissä Flow-festivaaliviikonlopun perjantaina. Amerikkalainen Alicia Keys on 12-vuotisella urallaan saavuttanut 14 Grammy-palkintoa sekä yli 35 miljoonaa myytyä levyä. Fallin’, You don’t know my name ja Empire State of Mind ovat vain muutamia niistä hiteistä, joiden tuoma menestys, sekä […]

  • Bo Kaspers ja Dahlgren myös Turun Linnan Juhliin

    Bo Kaspers ja Dahlgren myös Turun Linnan Juhliin

    Turun kulttuurikesä on jo kahtena vuotena huipentunut Linnanpuistossa järjestettyihin yli viikon mittaisiin Turun Linnan Juhliin. Konserteista on nauttinut molemmilla kerroilla reilut 20 000 kävijää. Viime vuosien upeisiin puitteisiin ei tälle kesälle löytynyt riittävän moneksi illaksi puiston mittakaavaan sopivaa ohjelmaa, joten Linnan Juhlat vietetäänkin tänä vuonna verrattomaksi tapahtumapaikaksi kasvaneeseessa Logomossa. Perjantaina alkaa viiden ensimmäisen konsertti-illan lipunmyynti […]

  • Bo Kaspers Orkester ja Eva Dahlgren yhteiskonserttiin Hartwall Areenalle

    Bo Kaspers Orkester ja Eva Dahlgren yhteiskonserttiin Hartwall Areenalle

    Pohjoismaiden suosituimpiin artisteihin lukeutuvat Bo Kaspers Orkester ja Eva Dahlgren saapuvat elokuussa Suomeen kahden ennen kokemattoman yhteiskonsertin tiimoilta. Ruotsalaissuosikit esittävät kummatkin keikoillaan täyspitkät omat settinsä. Helsingissä Bo Kaspers Orkester ja Eva Dahlgren konsertoivat maanantaina 19. elokuuta Hartwall Areenalla, josta rakentuu verhoiluilla noin 3000 hengen amfiteatterinomainen tila. Tässä erityisratkaisussa lava asettuu permannon puoliväliin, joten yleisö pääsee […]

  • Lauri Ylönen on nyt Amanda, uusi sinkku täysin klubikamaa

    Lauri Ylönen on nyt Amanda, uusi sinkku täysin klubikamaa

    Lauri Ylösen toinen soololevy on ehtinyt ennakkoon jo herättää mielenkiintoa huomattavasti enemmän kuin miehen ensimmäinen tuotos. Ensimmäisen sinkun video oli jo sellaista häröilyä, että The Rasmus -faneille saattoi tulla jo hieman outo olo. Ylösen The Voice of Finlandissa “esiintyminen” puolestaan meni ilman Lauria (tai ainakaan Lauri ei ollut lavalla, saattoi hän olla jonkun niistä lavalla […]

  • Flow’n, Sami Sänpäkkilän kuratoima, The Other Side -kokonaisuus kasassa

    Flow’n, Sami Sänpäkkilän kuratoima, The Other Side -kokonaisuus kasassa

    Kokeellisen musiikin The Other Sound -kokonaisuus valtaa Cirkon tilat festivaaliviikonloppuna. Kansainvälisiä ja kotimaisia nimiä sisältävä kokonaisuus kattaa hulppean skaalan äänimaisemia minimalistisesta ja elektronisesta soinnista popin sekä folkin äärirajoja koetteleviin esiintymisiin. The Other Sound -kokonaisuuden on kuratoinut kansainvälisesti arvostetun Fonal Recordsin perustaja Sami Sänpäkkilä yhdessä Flow-työryhmän kanssa. Perjantaina Cirkossa lavalle astuvat amerikkalainen minimalistista lo-fi-poppia taituroiva U.S. […]

  • Päiväannos: Bel Vel – Motion

    Päiväannos: Bel Vel – Motion

    Enpä olisi uskonut, että kuuntelen jonain päivänä ihan tyytyväisen Suurlähettiläiden Jussua. Melkoinen loikka on tosin tehty tällä miehen uudella Bel Vel -kokoonpanolla edellämainittuun orkesteriin verrattuna. Tässä mennään enemmän singer-songwriter-perinteitä kunnioittaen jazzahtavasti eteenpäin. Levyn teko on muuten käynnistetty Mesenaatti.me-palvelun kautta. Tätä sinkkua seuraava albumi on tulossa syksyllä. [vimeo 59053336] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen […]

  • Ilmainen Helsinki Music Marathon jatkaa Vappua muutamalla päivällä

    Ilmainen Helsinki Music Marathon jatkaa Vappua muutamalla päivällä

    Viime talvena 2012 ensimmäistä kertaa järjestetty, supersuosittu ilmainen kaupunkifestivaali HELSINKI MUSIC MARATHON saa nyt jatkoa. Kahden ravintolan (Bar Loose ja Henry’s Pub) voimin järjestetty ensimmäinen HMM oli kolmen päivän ja kymmenien bändien uurastus, jonka palkintona oli täydet salit joka ilta. Nyt toista kertaa järjestettävä ilmainen kaupunkifestivaali (2.-4. toukokuuta) on kevään kunniaksi saanut kolmen päivän maratonilleen […]

  • Yo La Tengon keikka siirtyy Korjaamolle tuplabuukkauksen takia

    Yo La Tengon keikka siirtyy Korjaamolle tuplabuukkauksen takia

    Viime viikolla julkistetun Yo La Tengo -konsertin järjestelyissä on tapahtunut muutoksia. Alkuperäisestä tiedosta poiketen tapahtuma järjestetään Nosturin sijaan Korjaamon Vaunusalissa. ”About 16 vuoden työuran jälkeen eka tuplabuukkaus. Samalle päivälle kahden eri tapahtuman liput myynnissä. What would Merimaa do?”, pohtii Nosturin ohjelmavastaava Eeka Mäkynen ja pahoittelee tapahtunutta. Keikkapaikan vaihtumisen ohella tapahtuman ikärajaksi päivittyy K-18. Konsertin liput […]

  • Tavastian Kesäklubi palaa 3. toukokuuta

    Tavastian Kesäklubi palaa 3. toukokuuta

    Viime kesältä tuttu Tavastian Kesäklubi valloittaa Tavastian jälleen tänä kesänä. Tarjolla on toukokuusta elokuuhun neljänä kesäperjantaina eturivin indie-artisteja ja samaan pakettiin dj-vetoiset tanssit keikkojen jälkeen Tavastian Lauantaidiskosta tuttujen DJ Erkon ja Harvestin johdolla. Kesäklubit avaa 3. toukokuuta parin vuoden odotuksen jälkeen Suomeen saapuva Kashmir. Vuonna 1991 perustettu, kotimaassaan useasti palkittu Kashmir löi maailmalla läpi vuonna […]

  • Roskilden ohjelma julki tähtinään mm. Kraftwerk, QOTSA ja Rihanna, mukana neljä suomalaistakin orkesteria

    Roskilden ohjelma julki tähtinään mm. Kraftwerk, QOTSA ja Rihanna, mukana neljä suomalaistakin orkesteria

    Pohjois-Euroopan suurin festivaali Roskilde Festival julkisti eilen iltamyöhällä live streamin välityksellä tulevan kesän ohjelmistonsa. Taltioinnin julkistuksesta voit katsoa täältä. Kaiken tuottonsa hyväntekeväisyyteen lahjoittava tanskalaisfestivaali marssittaa jälleen kahdeksan päivän aikana kahdeksalle lavalleen lukemattomien genrejen, kansallisuuksien ja tunnelmien kavalkadin. – Tapojemme mukaan olemme olleet kunnianhimoisia yleisömme eteen ja koonneet ohjelmiston, jolla he voivat ylittää musiikilliset rajansa, festivaalin […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.