Tag: lastenmusiikki

  • Päistikkaa päin kärsää

    Päistikkaa päin kärsää

    Päistikka on muutamasta mönkijäisestä ja karvakuonosta koostuva, erittäin tiukka lasten oma rock-orkesteri. Lokakuussa Rapu Records julkaisi yhtyeen omaa nimeä kantavan, varsin rajun ja raikkaan esikoisalbumin. Sen tiimoilta viisikärsäinen Päistikka suostui ankaran namupaloilla houkuttelun jälkeen antamaan Noisen mammutti-toimittajalle varsin maukkaan haastattelun suuren kärpässienen juurella.      1. Mikä on Päistikka ja miten se syntyi?   Päistikka on rock-musiikkia soittava bändi. Se syntyi, kun me, eli M.A. […]

  • Hullut Hattuset: Siilijalanjälki – Lastenmusiikkiylpeyden komea paluulevy

    Hullut Hattuset: Siilijalanjälki – Lastenmusiikkiylpeyden komea paluulevy

    Hullut Hattuset syntyi kymmenen vuotta sitten, kun joensuulaisten heppujen päähän pälkähti idea uudesta ja hiukan erilaisesta lastenbändistä. Yhtye otettiin avosylin vastaan ja ahkera keikkailu levitti kulovalkean tavoin sanaa uudesta nimestä. Vuonna 2006 orkka julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa ja puolitoista vuotta myöhemmin oli jo toisen albumin vuoro. Kolmas albumi, josta kehkeytyi lopulta Siilijalanjälki, alkoi muodostua jo vuonna […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.