Tag: J.A. Mäki

  • J. A. Mäki : Aavaa – Radiopuhelimien keulahahmon yllättävän kaunis ja nyanssirikas soolodebyytti

    J. A. Mäki : Aavaa – Radiopuhelimien keulahahmon yllättävän kaunis ja nyanssirikas soolodebyytti

    (If Society / Plutonium Productions 2019) Jyrki Anselmi Mäki, tuo raivopäisenä liveryhmänä tunnetun oululaisen voimanpesän keulahahmo sooloilee nyt ensimmäistä kertaansa. Heti alkuunsa on todettava, että allekirjoittaneen odotukset sarjakuvataiteilijanakin kunnostautuneen Mäen soololevyyn olivat jopa pitkän linjan Puhelimet-diggarina varsin kaksijakoiset. Oli toki oletettavaa, että puolista pääbändinsä lyriikoistakin vastaavan Mäen sanataiteellinen puoli persoonallisine luontokuvauksineen, syvällisen inhimillisine havaintoineen ja […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.