Ensi kesänä 5.-7. heinäkuuta juhlittava Ruisrock julkistaa lisää artisteja lauantaipäivälle. Festivaalin ensimmäiset ulkomaiset kiinnitykset ovat kanadalainen Crystal Castles ja ruotsalainen Icona Pop, kotimaista kattausta kasvattavat Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP ja Disco Ensemble. Aikaisemmin lauantain pääesiintyjäksi on julkaistu uuden levyn ensi keväänä julkaiseva HIM, joka esiintyy Suomessa ensi kesänä vain kahdesti. Festivaalin erikoishintaiset lauantain ja kolmen päivän liput ovat myynnissä Tiketissä joulukuun loppuun saakka.
Räjähtävistä keikoistaan tunnettu kanadalainen elektroduo Crystal Castles saapuu Ruissaloon mukanaan viime kuussa ilmestynyt kolmas albumi, joka kantaa aikaisempien pitkäsoittojen tapaan yhtyeen nimeä. Vuonna 2004 perustettu Ethan Kathin ja Alice Glassin muodostama kokoonpano valloitti kriitikoiden ja yleisön puolelleen heti vuoden 2008 debyyttialbumillaan, jonka mm. NME-lehti nosti sijalle 39. “Top 100 Greatest Albums of the Decade” -listalleen. Yhtyeen toinen albumi nousi monille vuoden 2010 kriitikkolistoille ja sisälsi myös yhtyeen maailmanlaajuisesti menestyneimmän sinkun, yhdessä The Curen Robert Smithin kanssa tehdyn ”Not In Loven”. Kolmas albumi on jo ehtinyt kerätä ylistäviä arvioita ja sitä on kehuttu yhtyeen uran eheimmäksi kokonaisuudeksi. Crystal Castles on löytänyt ison fanijoulku omaleimaisella tyylillään, joka yhdistelee kokeellista elektroa, housea, pop-elementtejä ja punkia sekä osaa olla samanaikaisesti vihaista, kaunista ja tanssittavaa.
[youtube IsxNUl1IHnE]
Vasta viime kuussa debyyttialbuminsa julkaissut ruotsalainen popduo Icona Pop on jo maailmalla kovassa huudossa. Räväkkä kaksikko nousi suuren yleisön tietoisuuteen vieraillessaan yhdysvaltalaisen hip hop -duo Chiddy Bangin hitillä “Mind Your Manners”. Nyt läpimurto on lähellä omalla tuotannolla; debyyttilevyn hittisinkku ”I Love It” on valloittanut listoja ympäri maailmaa ja parhaillaan yhtye kiertää Yhdysvalloissa Marina and the Diamondsin kanssa. Myös muotipiirit ovat jo ihastuneet tähän valloittavaan ruotsalaiskaksikkoon, joka tunnetaan persoonallisesta ja vahvasta omaleimaisesta tyylistään sekä viehtymyksestään muotiin. Syyskuussa Icona Pop nähtiinkin esiintymässä NY Fashion Weekillä. Kaksikolla on myös yhteys Suomeen, Aino Jawon äiti ja Caroline Hjeltin isovanhemmat ovat suomalaisia.
[youtube UxxajLWwzqY]
Suomen vanhin rockfestivaali Ruisrock juhlitaan ensi vuonna 5.-7. heinäkuuta Turun Ruissalossa 44. kerran. Lisää Ruisrockin ohjelmistoa julkistetaan talven aikana.
Ensi kesän Ruisrockiin on myynnissä erä kolmen päivän ja lauantain lippuja vuoden 2012 hinnoin 31.12. saakka: 3 päivän lippu 115 euroa, lauantain päivälippu 70 euroa ja 3 päivän VIP-lippu alkaen 349 euroa + mahdolliset toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi.
Jokaisesta lipputyypistä on myös myynnissä kolme euroa kalliimpi Saaristomeri-tukilippu, jonka erotus menee Saaristomeren Suojelurahastolle (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).