Raivokkaasti svengaavan vaihtoehtorokin veteraaniyhtye Radiopuhelimet on ehtinyt jo kahdenteentoista albumijulkaisuunsa, Radiopuhelimet rakastaa sinua. Yhtyeen kitaristi ja keskeinen säveltäjä Jarno Mällinen kertoo, miksi meno ei ole hyytynyt vuosien varrella ja mikä pistää uuden levyn tikittämään.
Radiopuhelimet on ollut olemassa jo lähes neljännesvuosisata. Mikä on se kipinä, joka pitää yllä meininkiä?
– Paras musiikki aiheuttaa minulle räjähtävän olotilan, tunteen olemassaolon rajallisuuden ylittämisestä. Tätä tunnetta yritän tavoitella myös oman musiikintekemisen kautta. Vaikka rajat eivät lopulta kaadukaan ja eikä maailmani räjähdäkään, haluan yhä uudestaan laittaa sytytyslangan palamaan.
Onko joskus vaikea lähteä uuden levyn tekoon tietäen, ettei halua vaan toistaa samaa vanhaa kaavaa?
– Ei tuo tieto itse levyntekoa vaikeuta, mutta kasvattaa toki kynnystä biisinteossa. Mutta koska musiikki merkitsee minulle arkitodellisuudesta irtautumista ja jonkin toisen todellisuuden löytämistä, musiikintekemiseen on sisäänrakennettuna pyrkimys välttää arkea ja rutiinia. Siksi jokainen biisi, jonka otamme treenin alle, on ainakin itselleni jollakin tapaa uudenlainen. Onko se sitä myös muille, ei ole vallassani. Tunne, joka syntyy jo kertaalleen kalutun luun järsimisestä, on kuitenkin niin selvä ja tympeä, että nähdäkseni hylkäämme rutiininomaiset biisiehdokkaat heti kättelyssä.
Minkälaisia painopisteitä uudella Rakastaa sinua -levyllä on mielestäsi? Tulee mieleen, että edellisellä oli enemmän hulinabiisejä ja tässä ehkä hieman seesteisempää ja mietiskelevämpää materiaalia?
– Aivan totta. Osalla Viisi tähteä –levyn biiseistä tavoittelin ihan tietoisesti kepeää ja riehakasta Hound Dog Taylor –meininkiä. Uudella levyllä on minunkin mielestäni keskimäärin seesteisempi ja jotenkin leijuvampi tunnelma. Biisit ovat kuitenkin syntyneet erikseen, yksilöinä, enkä oikein osaa hahmottaa niitä kokonaisuutena. Kappalekohtaiset fiilikset vaihtelivat tekohetkellä voimarunttauksesta avaruudelliseen leijuntaan. Ja sehän täytyy todeta, että tekstillisesti levyllä vallitsee luontoteema. Sen selkeys oli itsellemmekin yllätys, kun levyn ensi kerran valmiina kuulimme.
Itse koin Elintilaa-biisin eräänlaisena poikkeamana Radiopuhelimet-tyylistä. Voisitko kertoa hieman enemmän tästä kappaleesta?
– Sävellyshän on basistimme Antti Annusen, joka soittaa myös läpi kappaleen kuuluvaa soolokitaraa. Eli biisissä on esillä Anan kädenjälki aika kattavasti. Siinä kuuluu myös hauskalla tavalla hänen musiikillinen maailmansa, jota voisi luonnehtia yhdistelmäksi Jimi Hendrixiä ja Joy Divisionia. Alun perin otimme biisin treenattavaksi lähinnä siksi, että bassokuvio kuulosti Radiopuhelimet-tulkinnalta Curtis Mayfieldistä, mutta sovitus teki biisistä ”anamaisemman”.
Radiopuhelimia on julkaissut useampi taho. Tämän ja edellisen julkaisija on helsinkiläinen If Society. Minkälainen merkitys julkaisijalla on muusikon näkökulmasta?
– Edellisissä levy-yhtiöissämmekään ei ole ollut varsinaisesti valittamista, mutta If Societyn kanssa julkaisutouhu on pyörähtänyt ihan uudelle tasolle. Mikko (Heikkonen) ja Tommi (Forsström) ovat meitä nuorempia toimeliaita jätkiä, joilla on nykyjulkaisukanavat ja -mediat hallussa. Täytyy sanoa, että tulee kiitollinen olo. Itsellämme on niin paljon kaikenlaista muuta – myös levynjulkaisuun liittyvää – tekemistä, että olisi tuskallista, jos levy-yhtiö olisi passiivista sorttia. Mutta nyt ei ole huolen häivää.
Teillä on aikaisemmillakin levyillä ollut koskettimia, mutta tällä kertaa niitä on määrätietoisemmin mukana. Sinähän ne kai lähinnnä soitat. Miten ne tuli mukaan?
– Ajattelin biisien sovituksia ihan siltä kantilta, että miten niistä saataisiin vastapaino Viisi tähteä -levyn melko riisutulle ilmaisulle. Niinpä koskettimet tulivat korostetusti mukaan. Samasta syystä pyysimme Jimi Tenorilta torvia, ja lisäksi Kätsi pestasi puhallinosastolle täkäläisen Pekka Tuomen, joka on todellinen löytö. Pekka soitti suurimman osan Minä rakastan sinua –biisin saksofoneista ja teki Hauki puhuu –biisin loppuun torvisovituksen, joka tuo biisiin aivan uuden ulottuvuuden. Koskettimista vielä: Pastoraalin välisoitoissa pyrin tietoisesti apinoimaan Joe Zawinulin soittoa Miles Davisin Shh/Peaceful-kappaleessa. Uskallan sanoa tämän, koska varmasti hapuilevissa käsissäni lopputulos vääntyi omanlaisekseen.
Itse ainakin koen teidät ennen kaikkea liekehtivänä livebändinä. Miten itse koet livesoittamisen? Millä tavalla tuo meininki on muuttunut vuosien mittaan?
– Livenä soittaessa pääsee toisiin tiloihin. Tämä ei ole oikeastaan muuttunut mitenkään, paitsi että bändin alkuaikoina jännitin esiintymistä enemmän. Nykyään saattaa mennä lavalle aika välinpitämättömänä ja väsyneenäkin, mutta pikkuhiljaa keikan aikana musiikin raivo ottaa valtaansa ja panee pollan sekaisin ja ruumiin liikkeeseen. Ja livenähän me soitetaan myös studiossa. Toki silloin pitää olla monissa kohdin tarkempi, jotta lopputulos toimisi levyltä kuultuna – livenä kömmähdykset peittyvät volyymin alle. Sinänsä kova volyymi ei ole musiikkimme tai ylipäänsä rokin toimimisen edellytys. Räjähtävä olo tulee pienelläkin volyymilla levyjä kuunnellessa, ja keikoilla raivo yltyy entiseen tapaan vaikka käytän nykyään korvatulppia; kuuloelin alkaa olla aika kuluneessa kunnossa.
Mikä on ollut suurin inspiraatio myöhempien aikojen Radiopuhelimiin?
– Voi voi. Hankala sanoa, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen… No, jos ensimmäisenä mieleen tulevaan totuuteen uskoo, niin lasteni syntymä. Se avasi uudella tavalla silmät elämisen riemulle.
Radiopuhelimet rakastaa sinua kaupoissa nyt. Radiopuhelimet keikkailee lähiaikoina seuraavanlaisesti:
15.4. Turku (TVO – Lopunajan Festivaali)
16.4. Turku (Levykauppa Äx – klo 15.30 akustinen keikka)
16.4. Hämeenlinna (Verkatehdas – Suisto-klubi)
17.4 Tampere (Vastavirta)
22.4. Helsinki (Tavastia)
23.4. Helsinki (Levykauppa Äx – klo 16 akustinen keikka)
7.5. Kuopio (Henry’s)
14.5. Loimaa (Pub Edgar)
http://www.radiopuhelimet.net
http://www.myspace.com/radiopuhelimet
http://www.ifsociety.com