Pohjoisen vasara iski Helsinkiin

picture-072-13Ensi kertaa järjestetyn Helvation Festivalin yhdeksi pääesiintyjäksi kaavailtu Enforcer peruutti myöhäisessä vaiheessa, mutta onneksi paikkaajaksi saatiin perjantaille vähintään yhtä kovatasoinen Grand Magus. Skandimytologiaa viljelevä ruotsalaiskolmikko teki vaikutuksen jo ensimmäisellä levyllään, mutta vasta parin vuoden takainen Iron Will toi yhtyettä suuremman yleisön tietoisuuteen.

Kasvanut suosio oli ennen kaikkea tarttuvien kappaleiden ansiota. Debyytin ja Monumentin bluesvetoinen murjonta oli kuin raskaampi ja hitaampi versio stoner rockia veivaavasta Spiritual Beggarsista, jossa Grand Magusin laulaja Janne ”JB” Christoffersson toimitti vokalistin virkaa aina tähän vuoteen saakka. Monumentia seuranneen Wolf’s Returnin myötä nopeutta tuli lisää ja yhtyeen nykyinen tyyli alkoi muodostua. Kolme viimeisintä levyä ovat sulavasti tanssineet stonermaisten grooveriffien, tarttuvien melodioiden ja eeppisten kertosäkeiden välillä.

picture-109-21Eräs Grand Magusin valttikorteista on onnistuneiden sävellysten ohella JB:n voimakas puhdas laulu, jossa on juuri sopiva annos karheaa raspia. Miehen karismaattinen ääni ei ollut pettymys livenäkään. Miksaus tosin olisi voinut olla parempi, sillä rummut uhkasivat peittää muut instrumentit alleen. Silti oli positiivista huomata, kuinka massiiviselta yhtye onnistuu parhaimmillaan kuulostamaan vain kolmen jäsenen voimin. Mieleen tulee raskaampi versio Heavy Loadista, etenkin nyt kun bändi on ruvennut hyödyntämään basisti Fox Skinnerin taustalauluja yhä rohkeammin.

Vaikka vanhempia albumeitakin sivuttiin, biisimateriaali keskittyi lähinnä kahteen uusimpaan levyyn, Iron Williin ja Hammer of the Northiin. Se tuskin oli pettymys kenellekään, sillä Like the Oar Strikes the Waterin, Iron Willin ja Northern Starin kaltaiset hitit toimivat livenä mainiosti. Uusimman levyn nimibiisikin oli kertosäkeen hoilauksineen kuin tehty soitettavaksi keikalla. Yleisö tosin ei ollut aivan niin suurilukuinen kuin olisi voinut odottaa, vaikka perjantain kattaus antoikin rahoille kiitettävästi vastinetta. Grand Magusille on silti vaikea povata kovin synkkää tulevaisuutta – sen verran hyvät eväät bändillä on menestykseen.


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.