Vuonna 1987 perustettu Seattlen grunge-ikoni Alice In Chains jatkaa vakuuttavia otteitaan uudelleen tulemisensa saralla. Kyseessä on Markku Pölösen ohjaama Kivenpyörittäjän kylä 2… Ei… vaan Stone – toinen singlejulkaisu toukokuun 28. ilmestyvältä, viidenneltä AIC-albumilta The Devil Put Dinosaurs Here. Alkukantaisen hienostunutta, dinosaurusten kokoluokkaa olevaa massiivisuutta tullaan kuulemaan kosolti tulevalla AIC-albumilla. Niin ikään hienolla musiikkivideolla varustettu albumin ensisingle Hollow julkaistiin joulukuussa, mikä kannattaa myös ehdottomasti katsastaa.
Yhtyeen matelevan lanaavasta soundista on vuosien myötä kypsynyt ja jalostunut erittäin rikkaita ja vaivihkaa alitajuntaan hiipiviä nyansseja sisältävää, samettisen raskasta, metallin, grungen ja vaihtoehtorunnomisen ristisiitosta. Uusien sfäärien tavoittamisesta huolimatta yhtye kuulostaa kuitenkin järkähtämättömästi jäljittelemättömältä, yllätykselliseltä ja kauniilta, rujolta omalta itseltään.
[youtube 9KmYFY5oOvM]
Hajoamisensa (1996) ja alkuperäislaulaja Layne Staleyn kuoleman (2002) jälkeen yhtye päätti 14 vuotta kestäneen hiljaiselonsa rekrytoituaan Staleyn tontille, Jerry Cantrellin tutkapariksi vakuuttavan laulaja-kitaristi William DuVallin. Yhtye teki upean paluun vuonna 2009 hienolla Black Gives Way to Blue -albumillaan, mikä oli myös selkeästi yhtyeen intiimi surutyö Staleyn poismenosta aiheutuneiden haavojen paranemiselle. Vaikka vastaavaa tunnelatausta saattaa olla vaikeaa saada uudelleen sävellystyön tukemiseksi, BGWTB:n seuraajaltakin uskaltaa odottaa edesottamustensa; kahden hienon singlelohkaisun perusteella jo paljon.
Paitsi että AIC on musiikillisesti erittäin briljantti, hallitsee se myös musiikkibisneksen markkinoinnin salat. Tulevaa albumiaan tyrkytetään kansalle seuraavan, hillittömän dokumenttipätkän avulla. Osansa videosta saavat niin hipsterit, blackmetallistit, jenkkipunaniskat kuin rastafaritkin. Kysymys kuuluukin: ostaisitko näiden heebojen uusimman rieskan…?
[youtube 7ZjDJZQfThA]
Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana. Ps. Kuuntele myös viime vuoden lista.