Legendaarinen avantgarde-säveltäjä, minimalistisesta kitaramusiikistaan parhaiten tunnettu Rhys Chatham saapuu ”Guitar Trio Is My Life” -projektinsa kanssa Suomeen. Kuudennella Linjalla 11. tammikuuta järjestettävässä konsertissa yhdysvaltalaisartisti esittää muun muassa Circlen, Aavikon, FUNin, Echo Is Your Loven, Plain Riden ja Black Audion suomalaisista muusikoista koottavan ainutkertaisen taustayhtyeensä kanssa teoksensa “Rhys Chatham – Guitar Trio (1977) for numerous electric guitars, electric bass and drums w/ Pictures For Music (1979) by Robert Longo”.
Vuonna 1952 New Yorkissa syntynyt, mutta jo pitkään Pariisissa asunut Rhys Chatham aloitti uransa 1970-luvun alussa avantgarde-musiikin pioneerin La Monte Youngin ”The Theater of Eternal Music” -ryhmässä. Muutamia vuosia myöhemmin Chathamista tuli “Guitar Trio” -teoksensa myötä kiinteä osa New Yorkissa syntynyttä no wave -alakulttuuria, ja jo tuolloin artistin yhtyeeseen kuului esimerkiksi Swansin, Band of Susansin ja Sonic Youthin riveistä tuttuja muusikoita sekä Glenn Brancan kaltaisia no wave -pioneereja.
Kaikkein parhaiten Rhys Chatham tunnetaan jopa sadoille sähkökitaroille sävelletyistä, minimalistisista esi-noiserock -teoksistaan “Guitar Trio”, “Drastic Classicism” ja “An Angel Moves Too Fast To See”. Artistin viimeisimpiä merkkiteoksia on vuonna 2005 peräti neljälle sadalle sähkökitaralle sävelletty “A Crimson Grail (For 400 Electric Guitars)” -kitaraooppera. Teos sai kantaesityksensä Pariisissa ja julkaistiin kahta vuotta myöhemmin myös albumina arvostetun Table of the Elements -levymerkin kautta.
Nykyisin Rhys Chatham on keskittynyt lähinnä “Guitar Trio Is My Life” -konseptiinsa, jonka tiimoilta artisti saapuu ensimmäistä kertaa myös Suomeen. Vuodesta 2007 lähtien Chatham on kiertänyt maailman suurkaupunkeja keräten ainutkertaisten konserttiensa taustayhtyeiksi paikallisten vaihtoehtobändien soittajia. Helsingissä Chathamin kitara-armeijaan on kiinnitetty kahdeksan suomalaismuusikkoa, jotka ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Circlen, Aavikon, FUNin, Hero Dishonestin, Echo Is Your Loven, Plain Riden, Black Audion ja Giant Robotin riveistä. Aikaisemmin projektiin on osallistunut muun muassa Sonic Youthista, Godspeed You! Black Emperorista, Husker Düsta, Polvosta ja Tortoisesta tuttuja muusikoita.
Pitkän uransa aikana tehnyt Rhys Chatham on tehnyt yhteistyötä jo mainittujen artistien ohella myös esimerkiksi Philip Glassin, Steve Reichin, Robert Frippin, Arthur Russellin ja Arto Lindsayn kanssa. Chatham tunnetaan nykyisin myös ansioituneena trumpetistina.
Chatmanin bändin kokoonpano:
Rhys Chatham (orkesterin johtaja, kitara)
Janne Westerlund (kitara, mm. Circle, Plain Ride, Sweetheart)
Mikko Heikkonen (kitara, mm. Echo Is Your Love, Hero Dishonest)
Arttu Tolonen (kitara, mm. Them Bird Things, Black Audio, Giant Robot)
Julius Jääskeläinen (kitara, mm. Circle, Plain Ride, Sweetheart)
Pekka Jääskeläinen (kitara, mm. Circle, Plain RIde, Sweetheart)
Teemu Hietaniemi (kitara, mm. FUN, The Mymmelins)
Vesa Putkinen (basso, FUN)
Tomi Leppänen (rummut, mm. Circle, Aavikko)
Tässä maistiaista muutaman vuoden takaa Brooklynista. Tässäkin bändissä paljon indiepiireistä tuttuja nimiä.
[youtube KjnASk7UhG4]
KEIKKA
Ke 11.1.2012 Helsinki, Kuudes Linja
LIPUT
Myyntiin to 17.11.2011 klo 9.00
15 EUR +toimituskulut
Ennakko: Tiketti