Neurosis-vokalisti Scott Kelly soolorundille Suomeen

Yhdysvaltalaisen Neurosis-yhtyeen laulaja-kitaristi Scott Kelly nähdään marraskuussa Suomessa kolmella pienimuotoisella soolokeikalla. Neurosiksen perustajäsen Scott Kelly toimii pääbändinsä ohella aktiivisesti myös muiden projektien parissa. Kolmen sooloalbumin lisäksi Kelly on nähty mm. Tribes of Neurotissa sekä Shrinebuilderissa.

[youtube A0R_7OMoQuQ]

Uudella The Forgiven Ghost in Me -albumillaan Scott Kelly yhdistelee countryn ja americanan juurevuutta sekä hengästyttävän melankolista ulosantia. Kelly jatkaa aikaisempien levyjensä akustisen riisutulla linjalla käsitellen lyriikoissaan katumusta ja anteeksiantoa. Tämän lisäksi tämän akustisen käsityöläisen musiikissa voidaan kuulla lokakuussa 2011 menehtyneen isän vahva läsnäolo.

27.11.2012 Helsinki, Kuudes Linja
28.11.2012 Turku, Klubi
29.11.2012 Oulu, Nuclear Nightclub


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.