Vaikka nyt on vasta syyskuu, todellinen fani laskee jo päiviä ensi kesän Roskilde Festivaliin, joka on tunnettu oranssista fiiliksestään. Millainen fiilis se sitten on? Tämä artikkeli yrittää avata sitä hieman tarkatelemalla meininkiä ainoastaan festivaalin leirintäalueella – mikä on tietenkin vain puolikas kokemuksesta.
Olen käynyt Roskildessa kahdeksan kertaa. Ensimmäinen Tanskan valloitukseni tapahtui ollessani 18-vuotias, joka kiersi kesässä kaikki mahdolliset festivaalit Suomessa ja ulkomailla. Ensikertalaisena menin Roskildeen kuudeksi päiväksi, mutta sen jälkeen lähtöpäiväni ovat aikaistuneet vuosi vuodelta. Parhaimmillaan olen ollut Tanskassa festivaalireissulla kaksi viikkoa. Sittemmin kaikki muut telttailua vaativat festivaalit ovat jääneet mukavuudenhalun lisääntymisen, selkävaivojen ja muiden vanhentumisen oireiden vuoksi, mutta vuoden kohokohtanani on edelleen Roskilde Festival, johon lasken päiviä välittömästi edellisen päätyttyä. Enkä ole ainoa vaan meitä on tuhansia. Mikä Roskildesta sitten tekee niin erityisen? Miksi olen valmis rypemään pahimmassa tapauksessa mudassa reilut kahdeksan vuorokautta?
Roskilde on paitsi yksi Euroopan legendaarisimmista festivaaleista, se on myös festivaali, joka tunnetaan ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Kävijät ja järjestäjät kutsuvat sitä sanaparilla orange feeling. Vaikka valtavan musiikkifestivaalin ohjelmalla on toki merkitystä, suuri viipale Roskilden yleisöstä menee sinne joka vuosi bändeistä välittämättä. Vaikka Roskilden ohjelmisto onkin ainutlaatuisen monipuolinen eikä rajaa ketään musiikin ystävää pois festivaalin kohderyhmästä, se ei silti selitä sitä, miksi valtava leirintäalue täyttyy vain muutamassa tunnissa porttien avaamisen jälkeen. Jopa 79% yleisöstä nimittäin viettää alueella kaikki kahdeksan päivää ja saapuu Roskildeen lauantaina – jopa viisi päivää ennen “varsinaisen” festivaalin alkamista.
Oranssin tunnelman ydintä voi etsiä monesta paikkaa, eikä sitä oikein edes voi pukea sanoiksi, sillä se on itsessään jo koettava tunnetila. Yksi tärkeä osa Roskilde-elämystä on kuitenkin järjestäjien panostus sloganiin “more than music”. Se näkyy festivaaleilla konkreettisesti monenlaisena oheispuuhana, joka jatkuu läpi festivaalin – sunnuntaista seuraavan viikon sunnuntaihin. Vaikka varsinaisen ohjelman bändit nousevat lavalle vain neljänä viimeisenä päivänä (torstaista sunnuntaihin), koettavaa, tekemistä ja katsottavaa löytyy leirintäalueen puolelta yllin kyllin jokaiselle lämmittelypäivälle ja enemmänkin.
Tunnelmasta suuren osan tekee myös erinomaisesti pelaavat käytännön järjestelyt, joista monet suomalaiset tapahtumajärjestäjät sietäisivät ottaa oppia. Siihen nähden, että leirintäalueella heiluu reilun kahdeksan vuorokauden ajan 100 000 juhlivaa ihmistä, on hämmästyttävää, kuinka wc-paperi ei ole lähes koskaan loppu, toiletteihin ei tarvitse jonottaa eikä erinomainen huikeat kriteerit täyttävä luomuruoka lopu koskaan kesken. Tästä vastaavat festivaalin 32 000 talkoolaista, jotka ovat työvuoron ulkopuolella aivan samanlaista festarikansaa kuin lipun maksaneetkin. Ehkä juuri tästä syystä työntekijät yrittävät tehdä festivaalista mahdollisimman mieluisan kokemuksen itselleen ja muille. Turhautumista ei Roskildessa juuri näe, ja siitä syystä en myöskään muista nähneeni leirinnässä yhtään tappelua. Ihmiset elävät viikon ajan kuin universaalin rakkauden rinnakkaistodellisuudessa, ja tätä äärimmäisen positiivista henkeä myös toimivat puitteet lietsovat. Aikaa jää siis jonottamisen sijasta moneen muuhun asiaan, ja yllättäviä kokemuksiahan riittää niin paljon kuin niitä ehtii ja/tai jaksaa ottaa vastaan.
Ensinnäkin varsinaisen ohjelman ulkopuolelta löytyy myös runsaasti musiikkia. Pavilion Jr ja Apollo Countdown-nimiset lavat esittelevät sunnuntaista keskiviikkoon nousevia ja laadukkaita pohjoismaalaisia esiintyjiä. Myöhempinä festivaalipäivinä näille samoille lavoille nousevat sitten suuremmat kansainväliset nimet. Roskildessa on siis mahdollista nähdä noin kahdeksan keikkaa päivässä ennen kuin festivaali on edes kunnolla pärähtänyt käyntiin. Olen myös useamman kerran todistanut näiden bändien yllätyskeikkoja leirintäalueella. Mikäs sen mukavampaa kuin käydä pesemässä hampaat uuden lempibändin keikalla tai syödä aamiaispuuroa ja katsella ihmisten heräävän hyvän musiikin täyttämään päivään?
Vaikka Roskilde on ennen kaikkea musiikkifestivaali, tässä jutussa paino on kuitenkin kaikella muulla kuin musiikilla, sillä keikkojen hyvä tunnelmakin usein kumpuaa rakastavasta yleisöstä, joka taas on hyvän mielensä hankkinut muualta. Muutakin virallista puuhaa alkupäiville siis on. Vaikka Roskilde Festivalin oheisohjelma vaihtelee paljon vuosittain, pysyvistä tekemisistä leirintäalueelta voi mainita esimerkiksi Street Cityn, joka on omistettu urbaaneille aktiviteeteille. Street Citysta löytyy skeittipuisto, jossa kykyjään esittelevät paitsi BMX:n, bleidauksen ja skeittauksen ammattilaiset kutsuvieraina, myös tavallinen festarikansa voi osallistua ohjelmaan. Tällä alueella järjestetään myös freestyle-räppiskaboja, graffitityöpajoja ja dj-vetoisia juhlia.
Dream City sen sijaan on alue, johon joka vuosi kootaan erikoisia idoita toteuttavia leirejä ja työpajoja, johon aktiivisimmat leiriporukat hakevat, ja joista innovatiivisimmat valitaan mukaan toteuttamaan aluetta, jonka valmistelu alkaa jo sata päivää ennen festivaaleja. Tänä vuonna Dream Cityssa pystyi esimerkiksi osallistumaan polkupyöräkorjaustyöpajoihin muiden festivaalivieraiden avustuksella. Sen lisäksi että Dream Cityssa esimerkiksi toimii oma postijärjestelmänsä, alueelta löytyy lukuisia kaunista hulluutta pursuavia ideoita toteutettuna – mitä vain maan ja taivaan väliltä. Jos ajattelit, että leirisi kaipaisi varaosia, mutta et usko niitä löytyvän, niin ei hätää, sillä Dream Cityssa pystyy niitä 3D-printtaamaan.
Jos olet aiempina vuosina kuullut leirintäalueen alueohjelmasta, tarinat voivat olla jo vanhentuneita. Leirintäalue on festivaalin tapaan kehittynyt menneiden vuosien aikana huimaa tahtia. Aiemmin valtava alue oli jaettu kirjaimista tunnistettaviin pienempiin alueisiin, joita oli noin kymmenkunta, ja jokaisella leirinnällä oli oma teemansa. Kirjainjaottelut ja suurin piirtein samat alueet ovat edelleen olemassa, mutta kaikilla niillä ei ole enää omia teemojaan, vaan teemaohjelma on keskittynyt juuri näihin cityihin ja pienempiin zoneihin, joita ei välttämättä edes huomaa ihmisvilinästä. Vielä joitain vuosia sitten esimerkiksi suuren alueen pieni leirintäalue C oli tunnettu “sinkkuleirintänä”, jossa kuuleman mukaan oli erityisen kiimainen tunnelma. Tätä teemaa ei enää virallisesti ole ollut vuosiin, mutta legendat ovat jääneet elämään, ja jotkut alueella pyörineet väittävät, että tällä alueella käy edelleen varmimmin flaksi.
Joitakin vuosia sitten yhdellä tällaisella teema-alueella saattoi olla vaikkapa luistinrata, jossa pystyi auringon paahteessa luistelemaan lainaluistimilla. Tällaisia yllätyksiä ei juurikaan enää mainosteta alueellisina nähtävyyksinä, vaikka erikoisuuksia Roskildeen eksyy edelleen. Alueellinen erikoistuminen on selvästi vähentynyt, ja toisaalta valtava leirintäalue on tasoittunut meiningiltään positiivisella tavalla. Joskus tietyt alueet tunnettiin erityisen barbaarisesta menostaan, ja sinne leiriytymistä ei suositeltu, jos ei halunnut telttansa roihuavan viimeisenä yönä. Uskallan väittää, että tällaista käyttäytymistä ei enää Roskildessa näe, kun vaikkapa 2006 näin laita-alueillakin useamman teltan palavan poroksi (TOIM. HUOM. Muu Noisen toimitus leiriytyi juuri kyseisessä helvetin tulessa kyseisenä vuonna. Unet jäivät todellakin vähälle.) Täydellistä rauhoittumista kaipaavien Silent & Clean -leirintä on kuitenkin edelleen olemassa.
Muutamat muutkaan asiat eivät kuitenkaan muutu. Leirinnässä nimittäin on ja pysyy pieni järvi, jossa voi uida ja jonka rannalla voi pelata lentopalloa tai vain nauttia aurinkoisista keleistä. Tänä vuonna järven tuntumaan oli pystytetty myös sauna. Nakuilua voi kokea myös vuotuisessa naked runissa, jossa alastomat ihmiset juoksevat kilpaa voittaakseen mainetta, kunniaa ja lipun seuraavalle vuodelle. Lisäksi ympärialuetta on erilaisia taidetapahtumia osallistavasta taiteesta runouteen, pop-taiteeseen, performansseihin, tanssiin, teatteriin, taideaktivismiin ja installaatioihin asti. Pysyvästi leirintäalueelta löytyy myös elokuvateatteri, joka näyttää uusia ja kiinnostavia elokuvia Hollywood-hiteistä pohjoismaisiin kulttidokkareihin. En ole kuitenkaan koskaan käynyt Roskilden elokuvateatterissa, koska on ollut kiire tehdä jotain muuta.
Jokainen vuosi minulta siis jää suunnattomasti suunniteltua oheistoimintaa kokematta, mutta runsaassa kahdeksassa päivässä ehdin siitäkin huolimatta kokea niin paljon elämyksiä, ettei juttujen missaaminen harmita vaan päinvastoin: sillä elämysenergialla mennään vuosi eteenpäin.
Mitä ne epäviralliset elämykset sitten ovat? Mitä erikoisuuksia vielä voi löytyä tanskalaiselta pellolta?
Vitsi piilee siinä, että sitä ei koskaan voi tietää etukäteen. Vaikka virallisia tempauksia löytyy yllin kyllin, suurin voimavara on muissa festivaalivieraissa. Välillä tuntuu että Roskilde kerää yhteen 130 000 innovatiivisinta, energisintä ja ystävällisintä pohjoismaalaista. Mukavia kännisiä ihmisiä löytyy toki muualtakin, mutta erona vaikkapa suomalaisiin festareihin on se, että Roskilde Festival kannustaa vieraitaan kekseliäisyyteen. Festivaalin talkoolaiset kiertävät 50 000 teltan joukossa etsien joka päivä “päivän leiriä”, jota haastatella festivaalin internet-kanaville sekä omaan printtilehteen Orange Pressiin. Vuoden leiri voittaa ilmaisen sisäänpääsyn seuraavalle vuodelle, unohtamatta mainetta ja kunniaa, joilla Roskildessa on myös suuri merkitys.
Tämä tietenkin aiheuttaa kilpavarustelua, sillä reilun 250 euron lippu koko porukalle on iso säästö – varustelukustannuksista huolimatta. Yleensä leiriporukka keksii itselleen omaperäisen nimen, suunnittelee lipun tai muun tunnuksen, rakentaa massiivisen festivaalistereon (nyt ei puhuta mistään cd-mankoista vaan yleisö hioo näitä auton/traktorin akuilla käyviä soundsystemeitä vuoden ympäri) ja keksii hauskan teeman, jolla houkutella muita leiriytyjiä luokseen nauttimaan festivaaleista.
Joistain leiribileistä on ehtinyt vuosien saatossa kasvaa niin legendaarisia, että ihmiset valetavat toiselta puolelta valtavaa leirintäaluetta osallistuakseen näiden bileisiin. Suurimmat bileleirit roudasivat paikalle omat dj:t, bändit ja muut viihdyttäjät. Äänentoistot ja infrastruktuuri pystytettiin erikoisluvilla ennen porttien aukeamista. Muutama vuosi sitten Roskilde Festival joutui kuitenkin kieltämään niiden järjestämät bileet, sillä desibelit nousivat liian korkeiksi telttanaapurien kannalta eikä turvallisuutta enää voitu taata. Kukapa sitä haluaisi tallautua nukkuessaan naapurileirin bilettäjien jalkoihin…. Parhaimmillaan siis yhdessä näistä yksityisessä leireistä saattoi olla juhlimassa tuhansia ihmisiä – enemmän kuin monilla keikoilla.
Tietenkään kaikki festivaalileirit eivät panosta samalla antaumuksella, mutta suuntaus on ollut vuosien varrella kasvussa. Sen mahdollistaa myös se, että Roskilde Festival parantaa järjestelyitään vuosi vuodelta tehden yleisölleen viihtymisestä helppoa. Kun voit ostaa teltan, makuupussin, retkituolit, viinat, ruoat, vaatteet, kylmät kaljalavalliset ja muut tarvikkeet leirintäalueelta, jää rinkkoihin ja kottikärryihin tilaa kaikelle muulle.
Ja paljon kaikenlaista ihmiset alueelle kärräävätkin. Vuosien saatossa teemaleirejä on tullut vastaan hyvin erilaisia. Jotkut panostavat visuaalisuuteen rakentamalla leiristään jonkin näköisen. Leirintäalueella hortoillessasi saatat törmätä jättiläismäiseen valaanmuotoiseen telttaan, valoa hohtavaan jättikuutioon tai Roskilden Orange-lavaan pienoiskoossa. Nämä ovat taideinstallaatioita jo itsessään. Jotkut taas haluavat tulla tunnetuksi kekseliäisyydestään. Olen nähnyt esimerkiksi vieraiden istuttavan puutarhoja, joihin on rakennettu automaattiset kastelukanavat tai järjestävän pikadeittailua maajusseille.
Joillakuilla vetonaulana taas toimivat vieraanvaraisuus ja festivaalivieraan tarpeet. Viime vuosina usein leirinaapuriksemme on sattunut porukka, jotka järjestävät sivistyneet ilmaisen viinin bileet, sillä tottakai heillä on 200 litraa viiniä tuntemattomille ihmisille tarjottavaksi. Tieto tällaisista kemuista kulkee lähinnä puskaradion kautta, mutta nykyään Roskildella on myös älypuhelinsovellus, jossa voi promota omia juhliaan – ja tämähän toimii, koska leirintäalueelta löytyy luonnollisesti myös wi-fi ja ilmaisia kännykänlatauspisteitä.
Näillä festareilla ei ole lainkaan epänormaalia nähdä jonkun paviljongissa kokonaista bändisettiä rummuista sähkökitaroihin, ja koko homman ydin on se, etteivät ne ole vain omien leirien yksityisomaisuutta, vaan niillä yritetään houkutella paikalle uusia ihmisiä. Siispä olet useimmiten erittäin tervetullut osallistumaan heidän bändijamitteluunsa joko soittamisen tai fiilistelyn kautta. Älä siis ihmettele, jos et ole kuullut toisella puolella leirintää majoittuvasta kaveristasi, jonka piti tulla käymään jo muutama tunti sitten. Hän on saattanut jäädä matkan varrelle johonkin leiriin esimerkiksi pelaamaan pingisturnaukseen, liukumaan slip’n’slide-radalle, laulamaan karaokea, taistelemaan tyynysotaan, tanssimaan breakdance -rinkiin tai maistelemaan vuorokauden grillissä pyörinyttä olutmarinoitua kokonaista sikaa grillibileisiin. Yllätysbileitä syntyy matkan varrelle sitä mukaa kun suunnitellut kekkerit loppuvat.
Tällaisia leirejä Roskildesta löytyy tuhansia ellei kymmeniä tuhansia. Roskilden leirintäalue onkin parhaimmillaan kuin pieni kaupunki, johon jokainen vieras tuo oman erikoisosaamisensa, palveluksensa ja persoonansa. Ajatus ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä festareiden ollessa käynnissä Roskilde Festival onkin tilapäisesti Tanskan neljänneksi suurin kaupunki väkiluvussa mitattuna. Tässä Suomenkin mittakaavassa suuressa tilapäiskaupungissa tiivistyy lähimmäisen rakkaus ja innovatiivisuus, ja se aiheuttaa sellaisia hymyjä, joita en ole muualla nähnyt. Siihen pakahduttavaan onnellisuuteen on helppo jäädä koukkuun, ja tästä syystä monet palaavat Roskildeen vuosi toisensa jälkeen pitkienkin matkojen päästä.
Jos leiriytyminen ja yllämainitut seikat eivät kuulostaneet sinun jutultasi, suosittelen kokeilemaan hotellimajoitusta ja vierailemaan festivaalin yhteydessä myös leirinnässä, sillä pääsy leirintään kuuluu festivaalilipun hintaan. Roskilde Festival on leirintäalueen lisäksi uskomattoman hyvin järjestetty festivaali, joka jokaisen musiikin ystävän tulisi kokea edes kerran elämässään.