Tämä artikkelisarja keskittyy yhtyeisiin, jotka tulevat tyypillisen maantieteellisen sfäärin ulkopuolelta, minkä olen despoottisesti päättänyt tarkoittavan USA:ta, Englantia, Ruotsia ja Suomea. Mutta parhaimmillaan se esittelee paitsi yhtyeitä hieman erikoisemmista maista myös erikoisia yhtyeitä erikoisemmista maista. Ja tuttuun Noise.fi-tyyliin moni on hieman tuntemattomampaa kalliberia. Eli Eros Ramazzotti tai Nina Hagen -haastatteluja ei valitettavasti ole luvassa.
Muutama vuosi sitten Radio Noisen studiolle saapui italialaisen pikkubändi Anarcoticin lähettämä levy. Se kantoi nimeä Iride ja vaikka se ei täysin tajuntaa räjäyttänytkään, sisälsi se kuitenkin todella persoonallisen sekoituksen hardcorea, metallia, indietä sekä doomimpia ja crustimpia sävyjä. Nyt yhtyeeltä vihdoin tullut kunnianhimoinen toinen albumi Io (Non) Credo Alle Fate, jonka innoittamana päätin lähestyä yhtyeen kitaristilaulaja-sanoittaja Paoloa haastattelun muodossa.
Anarcotici aloitti vuosituhannen alussa soittamalla Indigesti- ja Negazione-vaikutteista vanhan liiton Italia-hc:ta. Miten päädyitte vuoden 2006 Iride-debyytin monisävyisempään genremikstuuraan?
– Se oli pitkään muhineen tiedostamattoman kehityksen tulos. Emme edes itse tienneet mitä odottaa! Olemme aina olleet asenteiltamme ja hengeltämme punkkareita, mutta siihen liittyvät musiikilliset ihanteet alkoivat meistä tuntumaan hieman rajoittavilta. Johtoajatuksena oli etsiä ääniä ja sovituksia, jotka suoraan synnyttäisivät tietynlaisen tunteen tai tunnelman. Halusimme sen olevan emotionaalisesti todella raakaa ja voimakasta, suorastaan kivuliasta sekä meille soittajille että kuulijoille.
Teidän musiikissa on kuultavissa vaikutteita todella laajalta alueelta. Keille nostatte eniten hattua?
– Niitä on todella paljon, koska bändissämme kaikki kuuntelevat kaikkea! No ainakin Neurosis, Shellac, Melvins, Nirvana ja koko 90-luvun alun Seattle-skene sekä myöskin Sepultura, Will Haven ja Converge.
Ennen viimeisintä levyä basisti vaihtui toiseksi kitaristiksi. Miten siinä niin kävi?
– Silloinen basistimme ei vain yksinkertaisesti halunnut jatkaa yhtyeessä. Nykyinen kakkoskitaristi Ricky tuli mukaan jo ennen kuin hän lähti ja kun testasimme uusia basisteja huomasimme, että tämähän toimii ilmankin bassoa. Tietysti teimme enemmän työtä kitarasovitusten suhteen, mutta onnistuimme samalla luomaan vieläkin erityislaatuisemman soundin kuin Iridellä.
Tässä meni nelisen vuotta ennen kuin saitte toisen albuminne Io (Non) Credo Alle Faten julki. Oliko uuden levyn työstäminen hankala prosessi?
– Aikaa kului tietty kappaleiden uudelleensovittamiseen bassottomalle kokoonpanolle, etenkin koska esituotanto oli jo tehty basistin kanssa. Asetamme myös säveltäjinä itsellemme kynnyksen korkealle ja meillä saattaa mennä paljonkin aikaa yhteen kappaleeseen ennen kuin olemme tyytyväisiä. Halusimme tehdä loistavan levyn, uniikin teoksen. O usate masterpiece se il significato è di qualcosa di speciale!
Millä tavalla halusitte Io (Non) Credo Alle Faten poikkeavan Iridestä?
– Verrattuna Irideen tällä uusimmalla lähestymistapa on vähemmän hc ja se on aivan varmasti edeltäjäänsä synkempi ja raskaampi. Vokaaleissa on myös vähemmän huutoa. Halusimme ison, monipuolisen kokonaisuuden, useilla eri näkökulmilla, hengähdystauoilla ja ehkä jopa toivonpilkahduksilla… tai sitten ei!
Levyllä vaikuttaisi olevan kaksi osaa, Io Non Credo Alle Fate ja Io Credo Alle Fate, ja kaikki tekstit ovat äidinkielellänne. Voisitko avata hieman levyn sanoituksellisia teemoja italiaa taitamattomille?
– Jos joku sanoo ”En usko keijuihin” (Io non credo alle fate), jossakin keiju kuolee. Keijut symboloivat unelmia ja lapsuutta. Jos joku ei elä jonkun unelman takia, häneltä on evätty onnellinen lapsuus tai hän on jo sisältä kuollut. Ensimmäisessä osassa ei uskota keijuihin, mutta tämä eräänlainen tunnottomuus on myös edellytyksenä merkityksellisyyden etsinnälle. Toiseen osaan tultaessa ehkä tuo merkitys on löytynyt, ehkä ei, mutta syntyy myös oivallus siitä, mitä on tehnyt väärin ja että mahdollisuus muutokseen on vielä olemassa. On kuulijan tehtävä tulkita kumpi tie on oikeampi.
Tarkoittaako Anarcotici jotain tiettyä? Oletteko poliittinen bändi?
– Ei. Emme ole poliittisia. Anarcotici on yhdistelmä anarkiaa ja narkoottisia (aineita). Meillä on ollut sama nimi alusta saakka ja olemme hyvin kiintyneitä siihen.
Kerro hieman minkälainen punk-skene on kotikaupungissanne Trevisossa ja Italiassa yleisesti ottaen. 80-luvulla maassanne oli verevä hardcore-kulttuuri.
– Valitettavasti tuosta skenestä on jäljellä kaunis muisto vain. Trevisossa on laajaltikin hyviä bändejä mutta yleisesti ottaen Italiassa eletään musiikillisessa mielessä hyvin synkkää aikaa. Ihmiset eivät käy keikoilla eivätkä ne osta levyjä. Olemme TV:n ja kykyjenetsintäkilpailujen uhreja. Surullisinta on, että nuorilta tuntuu nykyään puuttuvan kapinahenki.
Voisitko nimetä jotain hyviä uusia paikallisia bändejä?
– Trevisolaisista bändeistä pidämme mm. Lucertulasista, Bologna Violentasta ja One Familystä.
Teillähän on oikeastaan enemmän yhteistä Supernatural Cat -levy-yhtiön bändien (Ufomammut, Lento, Morkobot etc.) kuin perinteisen punkin kanssa. Oletteko koskaan miettineet yhteiskeikkoja niiden kanssa?
– Kiitos! Pidämme kaikista noista bändeistä ja erityisesti siitä kuinka Supernatural Cat toimii levy-yhtiönä, mutta emme ole koskaan tehneet yhteistyötä. Toivon mukaan siihen avautuu mahdollisuus pian!
Oletteko koskaan tehneet kansainvälisiä kiertueita?
– Ei. Emme ole koskaan soittaneet Italian ulkopuolella. Ensimmäiset ulkomaan keikkamme ovat ensi lokakuussa jolloin soitamme Serbiassa, Sloveniassa ja Kroatiassa. Ja toivottavasti myöhemmin pääsemme myös Suomeen keikalle… jos haluatte meidät sinne!
Anarcoticia, sekä paria Paolon suosittelemaa bändiä voi kuulla tämän viikon Hybriksen Italia-spesiaalissa.
Arvostelu tulossa!
Kotisivu: http://www.myspace.com/anarcotici