Metallican tuleva levy on “raskas, energinen, äänekäs, nopea ja rokkaava”

Metallica on aloittanut uuden albumin työstämisen. Death Magneticista onkin ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta, toki tulihan tässä välissä surullisen kuuluisa Lulu. Lars ulrich on Metal Hammerin haastattelussa kuvaillut uutta materiaalia “raskaaksi, energiseksi, äänekkääksi, nopeaksi ja rokkaavaksi”. Lars meni jopa niin pitkälle, että uskaltautui kuvaamaan sitä “hulluksi”.

Tuon kuvauksen perusteella taitaa olla tosin tulossa ihan perinteistä Metallicaa, Ulrich kertookin heidän vain jatkaneen siitä mihin neljä vuotta sitten jäätiin. Rick Rubin on jälleen palkattu tuottajan pallille, joten siltä suunnalta on ainakin lupa odottaa jälleen vahvaa osaamista.

Tuleva albumi on bändille muutenkin jonkinlainen uusi alku, koska sopimus Warnerin kanssa päättyi Death Magneticiin ja tuleva levy tullaan julkaisemaan oman Blackened Recordings -levy-yhtiön kautta. Metallican sopimus Warnerin kanssa oli sinänsä erikoinen, että se sai takaisin kaikki oikeudet niin ääni- kuin videotuotoksiinsa sopimuksen päätyttyä. Jatkossa bändi hallinnoi siis täysin itsenäisesti omaa katalogiaan.

Metallican kymmenes albumi julkaistaan näillä näkymin vasta vuonna 2014, joten pitkä prosessi on vielä edessä.

PS: Tämä James Hetfield -soundboard on täysin järjetön, mutta sinänsä ihan hauska sivu, jos vaikka tulee pakottava tarve saada James huutamaan “yeah”, “roff” tai vaikka “ueah”.


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.