Levyarvostelut

Sirenia – The 13th Floor

Norjalainen Sirenia on omien sanojensa mukaan ottanut tällä neljännellä albumillaan elementtejä alkuaikojen materiaalistaan ja samalla uudistanut soundiaan. Uudistumisen myötä yhtye pyrkii kamppailemaan monien tunnettujen goottiromantiikkaa ja orkestraalisia kuvioita hyödyntävien yhtyeiden kanssa. Uudistuminen tarkoittaa siis jossain määrin kevyehköksi viilattua ulosantia.

Vaikka pääsääntöisesti yhtyeen musiikki tällä uudella albumilla on vaivatonta ja kevyttä, niin se onnistuu koukuttamaan kuulijansa käyttämien melodioidensa ansiosta. Tosin ajoittain koskettimien melodioita ruokkivat sävelkulut muistuttavat aivan liikaa Tuomas Holopaisen vastaavia. Tuon lisäksi negatiivista huomiota kertyy useassa kappaleessa käytetyistä munkkikuoro-osuuksista. Niiden minimointi parantaisi yleisarvosanaa yhdellä pykälällä, mutta kauhean suuresta synnistä tässä ei kuitenkaan ole kyse. Esimerkiksi The Mind Maelstorm -kappaleessa ne ovat omiaan ja luovat elokuvamaisen jylhän tunnelman.

Tällä kertaa lauluissa on vuorossa espanjalainen Ailyn, jonka lisäksi äänessä ovat ajoittain yhtyeen miespuolinen jäsenistö. Murea maskuliinisuus toimii oivana vastapainona Ailynin kauniille äänelle. Tosin neitokaisen ääntäminen on ajoittain hieman liikaa sitä perinteistä espanjalaista epätasapainoa.

Sirenia toimii taatusti suuremmalle osaa Lacuna Coilin ja Nightwishin ystävistä, sillä näitä yhtyeitä yhdistää monta muutakin asiaa kuin pelkästään kaunis keulakuva. Tuo keulakuva on muuten jokaisessa yhtyeessä tummaverikkö. Kenties sitä kautta kaikissa yhtyeissä on tunnelmansa osalta mukana ripaus välimerellistä mystiikkaa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-03-25
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.