Suidakra – Crógacht
Saksalainen melodeath-pumppu Suidakra hyppää yhdeksännellä pitkäsoitollaan aiempaa syvemmällä kelttimytologian syövereihin. Folkkivaikutteita löytyy toki bändin aiemmiltakin tuotoksilta, mutta nyt niitä on nostettu entistä selvemmin esille niin kappaleiden rakenteissa kuin sävellyksissäkin. Lopputuloksena on levyllinen varsin vauhdikasta sankarimeininkiä, jonka luulisi iskevän esimerkiksi Ensiferum-faneihin. Mitään järin omaperäistä jälkeä Suidakra ei onnistu nytkään luomaan, mutta kaikkiaan yhtye upottaa melodioillaan ja rymistelyllään suohon lukuisia samoja polkuja tallovia kokoonpanoja.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-03-31
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.