Sepultura – A-Lex

Vuosi vuodelta Sepultura-saaga vajoaa entistä syvemmälle. Max häipyi kuvioista jo vuosia sitten. Viime vuonna uppoavasta laivasta karkasi velipoika Igor. Vanhoista parroista Andreas Kisserista ja Paulo Juniorista ei ole aukkojen paikkaajiksi ja Derrick Green ei yksinkertaistettuna ole tarpeaksi karismaattinen kapteeni thrash-legendalle. Eikä nimetön kannuttaja Jean Dollabella saavuta Igorin raivokasta soittotatsia.

Intron jälkeen albumi lähtee räväkästi käyntiin Moloko Meston raivokkaalla pieksennällä, mutta puolen tunnin kuuntelun jälkeen tekee mieli kaivaa esille narua ja Kalervo Palsan päiväkirjat. Valitettavasti pitää jälleen todeta, että Sepultura on tehnyt umpitylsän albumin. Sekalaisia tehoriffejä ja raivokasta junttausta riittää, mutta se punainen lanka, joka sitoisi kappaleet yhdeksi kokonaisuudeksi on täysin hukassa.

Mielenkiintoa herättelee Ludwig van -kappale, joissa lainataan maestro Ludwig van Beethovenin sinfonioista. Harmittavasti toteutus jää puolitiehen. Mielestäni bändin olisi pitänyt rohkeammin kokeilla naittaa yhteen sinfoniset osat brutaaliin thrash-ryminään. Moni varmasti muistaa vielä Maxin aikaisen Sepulturan, joka oli valmis rohkeisiin kokeiluihin ja usein onnistui niissä loistavasti.

Brasialainen hauta näyttää loppuunryöstetyltä nykyisten jäsenten kaivaessa itselleen entistä syvempää kuoppaa. A-lexin ainoa oivallus on Anthony Burgessin nostaminen uudestaan pinnalle Kellopeliappelsiini-romaanin kirjoittajana. Yhtään Stanley Kubrickkia väheksymättä, kirja todellakin kannattaa lukea. A-lexin sijaan suosittelen romaanin ostamista ja siirtymistä Soulfly-digailluun.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-02-07
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.