Levyarvostelut

Leif Edling – Songs of Torment, Songs of Joy

Kun on puhe “minimalistisesta urku-doomista”, ei ensimmäinen mieleen tuleva asia välttämättä ole Candlemass-dynamo Leif Edling. Vaikka mies on pääbändinsä kanssa soittanut suht’ laaja-alaisesti doom metalia eeppisemmästä ilmaisusta power-vaikutteisiin ja puhtaaseen Black Sabbath -palvontaan, ovat tuollaisesta genrenimestä aiheutuvat ennakkoaavistukset hieman liian kerettiläisiä, jotta niitä osaisi yhdistää itse mieheen. Julkaisua kuunnellessa tulee kuitenkin jälleen ilmi, että olen iloisesti antautunut erheellisten ja perusteettomien ennakkoluulojen varaan.

Jo aloituskappale The Scarista käy ilmi, että Edlingin soolo on vahvasti kiinni Candlemassin eeppisemmissä hetkissä ja se ei luonnollisesti ole mitenkään huono asia. Vaikka kappalemateriaali liikkuukin astetta yksinkertaisemmissa tunnelmissa, on minimalismista puhuminen räikeää aliarviointia. Suurin osa biiseistä on kuitenkin tosiaankin kuorrutettu jonkin kosketinsoittimen urku-esiasetukselta, joten siinä mielessä kuvaus on kuitenkin oikeellinen. Joskus, kuten erinomaisessa On the Edge of Timessa, kosketinsoittimet tuovat tyhjiä avaruuksia tavoittelevassa pulputuksessaan mieleen jopa Ayreonin, vaikka muuten pysytäänkin kaukana progemetallista.

Songs of Torment, Songs of Joy on kuitenkin eittämättä instrumentaation kannalta yksi raskaimmista levyistä, joilla Edling on ollut mukana. Joissakin osioissa livetään jo lähemmäs modernia melodista death/doomia, kuten esimerkiksi My Black Birthdayssa. Kovinkaan kauas ei Edlingin ydinosaamisesta kuitenkaan missään vaiheessa livahdeta, vaan albumi taitelee vahvasti perinteisen ja kokeellisen rajamailla. Tästä kertovat omaa kieltänsä jo Edlingin laulusuoritus, joka vaihtelee omaperäisen kähinän ja joskus tavanomaisen puhtaan tyylin välillä.

Songs of Torment, Songs of Joy on laadukkuudessaan varsin miellyttävä yllätys. Vaikka Candlemassinkin uudemmat albumit ovat olleet kaukana turhista, onnistuu Edling soolollaan vielä asteen verran paremmin. Sanoitusten puolella lipsahdetaan tosin vähän liian korneille poluille, joskin epäilen, että jotain Space Killerin kaltaista robottifantasiaa ei edes ole tarkoitus ottaa kovin tosissaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-02-07
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.