Levyarvostelut

Pintandwefall – Hong Kong, Baby

Pintandwefallin toinen täysipitkä baby jatkaa tutulla linjalla. Soittotaito ei ratkaise, vaan asenne. On edelleen virkistävää kuulla yhtyeestä, joka ei todellakaan ota itseään liian vakavasti, vaan höpsöttelee täysin varauksetta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei biiseissä ole sisältöä. Kakkoslevyllä Pinttien soittotaito on kehittynyt lukuisten keikkojen myötä. Myös sävellyksiin on saatu uutta syvyyttä. Varsinkin stemmalauluja käytetään entistä enemmän edukseen.

Kappaleista parhaiten nousee esille rokkaavat avauspalat Bird of the Birds ja Beef Rice, joka voisi olla yhtä hyvin The Hivesin hittisinkku maailmalla. Aiemmin Maxi Baby -singlellä julkaistu Jail on albumin tarttuvin raita ja Sad Song on suorastaan hellyyttävän höperö rakkauslaulu. Eikä kappale jossa siteerataan Jeff Buckleyta, voi olla läpeensä paha. Where Did You Go? tarjoilee kaikuja Björkin ilmaisusta, Björkin vihaamassa rock-kontekstissa. Tough Pintin merieläinfiksaatiota esitellään jälleen kahdella kappaleella. Angus kertoo ystävällisestä piraijasta, Okto puolestaan hassusta muistinmenetyksestä kärsivästä mustekalasta. Albumin loppupuolella ote hieman herpaantuu, mutta kokonaisuus pysyy silti kasassa parista täyteraidasta huolimatta.

Hong Kong, Baby on roiskittu nauhalle roisilla punkrock-asenteella ja Pintandwefall on niitä harvoja yhtyeitä, jotka saavat valtaisan live-energian talletettua levylleeen lähes täydellisesti. Noitalinna Huraata mukaillen: Pysykää Pintit aina pikkusiskoina, älkääkä ikinä aikuistuko!!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-02-09
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.