Ramblin´ Dummies Revival – Factory Flaw
Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva hard rockia ja kevyempää rockia yhdistelevä Ramblin´ Dummies Revival lähestyy ensidemonsa siivittämänä. Bändi sai alkunsa kaksi vuotta sitten ja kokoonpano vahvistui nykyisekseen vuosi sitten. Lyhkäisestä iästään ja diskografiastaan huolimatta Ramblin´Dummies Revivalin seuraava tavoite on jo debyyttilevyn äänittäminen ja julkaisu – joko muiden tai omilla rahoilla.
Kyllähän yhtyeen biisit rokkaavat menevästi, mutta on toinen asia, onko tästä ihan vielä levyjä myyväksi yhtyeeksi, näitä kun riittää nykyään. Factory Flaw’lla on kolme kovaa biisiä, joista starttaava nimikkoraita rytistelee läpi menevästi ja hieman jopa vanhalta punkilta kuulostaen. Edla Niemen sileä vokalointi tuo tähän kuitenkin tarvittavaa omaperäisyyttä ja särmää, jolla erottua massasta. Seuraava biisi Stillborn ei kaahaa samaa kyytiä, vaan kappaleessa tunnelmoidaan rauhallisemmin. Blindfolds & Bondage päättää demon ja tässä bändi rokkaa itsevarmasti ja takuuhyvin. Kappale loppuu kuin seinään kesken kaiken, jonka jälkeen tulee fiilis, että ”tässäkö se nyt oli”, mutta siihen auttaa painamalla uudestaan play-nappulaa.
Ramblin´ Dummies Revivalin tapauksessa on hienoa huomata, ettei vertauskuvia vain yksinkertaisesti ole, ja se varmasti on bändin suurin vahvuus. Heikkoutena (jos sitä nyt heikkoutena voi pitää) on ehkäpä se, että kaikki demon biisit ovat melkoisen erityylisiä keskenään.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-31
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.