Levyarvostelut

Immortal Angelica – Reminiscence

Immortal Angelica ponnistaa Jyväskylän seudulta ja takana on historiikkia vasta vuoden 2007 heinäkuusta lähtien. Reminiscence on yhtyeen ensimmäinen demoäänite, mutta ei suinkaan mikä tahansa räpellys. Tästä kuulee hyvin musikanttien soitannollisen taustan olleen hyvin kohdallaan jo ennen bändiä. Tälle demolle bändi on laittanut peräti yhdeksän biisiä, joista ”varsinaisella” osuudella on viisi ja loput on enemmän tai vähemmän bonusmateriaalia. Bonusten joukossa on kaksi uusiksi versiointia varsinaisen osuuden kappaleista sekä yksi täysin akustinen raita.

Immortal Angelica soittaa hentoa tunnelmallista melankoliametallia koskettimien, kahden naislaulajan ja viulun sävyttäminä. Bändi taitaa lajinsa kohtuukovaa, mutta soitosta on aistittavissa pienoinen varovaisuus, antaisi mennä vaan rohkeasti, sillä kaikki edellytykset sellaiselle on. Tämän lohkon yhtyeitä verrataan Suomessa helposti erääseen Nightwishiin, mutta tässä tapauksessa se olisi liian helppoa – Immortal Angelica ei päästä kuuntelijaansa yhtä helpolla, vaikka yhtäläisyyksiä saattaa jokunen löytyäkin. Myös kahden vokalistin läsnäolo lisää yhtyeen kantavaa voimaa entisestään. Biiseissä löytyy potentiaalia mukavasti, mainittakoon vahva Rememberance, joka vangitsee itsensä helposti pään sisään soiden ärsyttyvyyteen asti siellä.

Edellä mainittu tietty liika jarruttelu taikka varovaisuus häiritsee kuitenkin kuunteluelämyksen syntymistä jossain määrin, mutta sekin tulevaisuudessa itseluottamuksen kasvaessa varmasti tippuu pois. Lisäksi soundeihin voisi kiinnittää hieman enemmän huomiota tulevaisuudessa, jolloin tämä kukka puhkeaakin täyteen loistoonsa, vaikka hirmuisen kaukana siitä ei nytkään olla.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-31
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.