Bullet Court – Bullet Court
Lappeenrannan suunnilla sai vuonna 2007 alkunsa Bullet Court -niminen kokoonpano. Porukalla oli ennestään rutkasti soittokokemusta, sillä basisti Vekku soittaa ja rumpali Torso on soittanut useita vuosia punkbändi Anal Thunderin riveissä. Myös laulajatar Matleenalla on aiempaa taustaa, hän on lauleskellut soulia ja funkia kokoonpanossa Go Go Head. Näillä mennään, ja nyt soittotyyliksi on valikoitunut tuoreen oloinen ja kepeä punkrock.
EP pitää sisuksissaan neljä raikasta biisiä, joiden kokonaiskestoksi tulee tasan kymmenen minuuttia, joka on juuri sopiva annos Bullet Courtia näin ensi kuulemalta, vaikka kyllähän tätä mielellään enemmänkin kuulisi. Matleenan ääni tuo mukavaa vaihtelua touhuun. Kappaleissa voisi olla ehkä enemmän vaihtelua, nyt kun poljetaan kaikki biisit vähän liikaa samalla tatsilla läpi. Kakkosena kuultava First tosin rokkaa muita menevämmin ja astetta tarttuvammin. Bullet Court vaikuttaisi olevan varsin valmis tapaus ihan täyspitkääkin ajatellen. Mutta toisaalta mukaan olisi saatava ainakin pieni annos koukuttavia riffejä, vaihtelevaa nopeutta tai omaperäisyyttä muulla tavalla, jolloin tätä jaksaisi kuunnella pitempään kyllästymättä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-03-03
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.