Levyarvostelut

Antipope – Chaosmos

Oululaisissa keikkapaikkailmoitteluissa viime aikoina enenevissä määrin näkynyt Antipope sai alkunsa vuonna 2004, kun kolme musikanttia päätti lyödä päänsä yhteen ja alkaa soittaa äärimmäistä metallia. Aiempaa musiikkitaustaa löytyi aina viime vuosituhannelta saakka erinäisistä projekteista. Nyt on käsissä herrain kolmas omakustannetuotos demo/ep Chaosmos, joka jo nimellään kertookin mistä bändin musiikissa on kyse – kaoottista ja pimeää. Aiemminhan Antipope on julkaissut yhden demon sekä täyspitkän albumin Apostate Angel (2006).

Chaosmos pitää sisällään neljä kappaletta, joiden tunnelma on ladattu pitkälti norjalaistyylisin eväin, mutta vaikutteita löytyy muualtakin. Karkeasti voisi sanoa että Antipopen ilmaisu tipahtaa uudemman Satyriconin rokkaavuuden ja rouhevuuden, Iron Maidenin melodioiden sekä North from Here -levyn aikaisen Sentencedin kylmien tunnelmien väliin. Myös vocals-osastossa voisi käyttää samoja verrokkeja Bruce Dickinson pois lukien. Antipope painii silti toimivasti pääosin omassa lestissään ja välttyy täysin suorilta vertailuilta.

Antipopen kantavin juju on kuitenkin toimivissa kappaleissa, joissa se onnistuu puristamaan pihalle sen olennaisimman energian. Demon biisianti on melko tasaista, mutta tiukin aineisto löytyy silti aloittavasta Monologue-kappaleesta, jossa yhdistyy toimivasti niin rokkaavampi puoli kuin melodinen black metal -paahto. Raaemman kaman ystäviä hemmotellaan puolestaan kiekon loppupäässä.

Vaikka äänitteellä on mittaa lähemmäs puoli tuntia, se kestää kuuntelun ilman puudutusta ja lätyn laittaa mieluusti koneeseen uudestaankin. Antipopella on musiikillisesti eväät hanskassa mitä tulee tulevaisuuteen ja uusiin kujeisiin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-15
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.