Saarikorpi Brom – Water Music
Tämän hetken kiinnostavimpiin jazz-rumpaleihin lukeutuva Pekka Saarikorpi on ollut varsin aktiivinen uransa aikana. Parhaiten hänet muistetaan Korpi Ensemblestä, jonka vuonna 2006 julkaisema Trails oli vuoden parhaita albumeita, tai Kurkirkusta, jonka The Mesh-platta voitti vuoden 2007 jazz-Emman. Vuoden 2008 puolella Saarikorpi sai ulos ensimmäisen soololevynsä Saarikorpi Brom -nimen alla. Levy ottaa selvän pesäeron artistin aikaisempiin tuotoksiin – Water Music nojaa vahvasti free jazziin.
Levyn temaattisena johtolankana toimii (yllättäen) vesi.”Rumpuja tulee soittaa niin kuin puulaiva merta – aaltoja ja kuohuja, tyveniä, tuoksuja – kaukana kajastus.” Saarikorven mantran voi helposti kuulla levyltä. Esimerkiksi Bromsö kasvaa tyrskyäväksi aallokoksi, kun taas Pinnan alla on pimeää – Silent Water seilailee minimalististen virtausten vietävissä. Erilaisuuksistaan huolimatta kappaleet toimivat saumattomasti yhdessä ja levy onkin helppo mieltää yhdeksi pitkäksi teokseksi. Yhtenäisyys nouseekin levyn parhaimmaksi puoleksi.
Saarikorpi on tuonut levylle keskeiseen asemaan marimban, vibrafonin puisen serkun. Marimballa soitetut kappaleet kuulostavatkin Saarikorven luontaisimmalta materiaalilta. Levy on kokonaisuudessaan kuitenkin perkussioiden, saksofonin, pianon ja basson (mahtavan Uffe Krokforsin soittamana) yhteistyötä. Instrumentit eivät syö toistensa alaa senttiäkään, mitä voi pitää osittain myös levyn kristallinkirkkaan tuotantopuolen hyveenä.
Water Music jää kuitenkin hieman veteläksi. Unenomaiset ja hiljaiset kappaleet kuulostavat välillä sekä kliseisiltä että loppuunkuluneilta; joltain, mitä Radio Aalto syöttää taajuuksiltaan yön pikkutunneilla. Levyn nopeammat kappaleet ovat hyvää vastapainoa hiljaisemmille raidoille, mutta nämäkin ovat astetta paria liian varovaisia. Eikö veden pitäisi välillä raivota oikein kunnolla? Saarikorpi olisi voinut viedä sävellystyötään vielä pidemmälle nopeatempoisempien kappaleiden osalta. Myrskyn puuttuessa rauhalliset kappaleet turruttavat kuuntelijaa liiaksi. Jos purjehdusta harrastava Saarikorpi joutuu merihätään ennen seuraavaa levyä, voi tuloksena olla jotain hyvin hienoa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-02-03
Arvostelija : Juuso Koistinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]